Uusimmat

Galaxy S6 esiintyy suojakuorivalmistajien kuvissa?

30.01.2015 15:54 Juha Kokkonen

Zigen

Huhumylly Samsungin tulevan huippumallin ympärillä käy kuumana ja tuoreimpana käänteenä huomion keskipisteeseen ovat nousseet parin suojakotelovalmistajan vuotamat kuvat. Kaikki kuvat ovat hyvälaatuisia, mutta suojakotelot peittävät niissä valtaosan puhelimesta, joten esimerkiksi kylkien rakenteesta ei pysty tekemään vielä mitään päätelmiä.

Crushcase

Kuvista näkyy kuitenkin selvästi, että puhelimen takakuoressa sijaitsevat sykemittari ja LED-salama löytyvät kameran oikealta puolelta Galaxy Alphan tapaan. Vastaava asettelu löytyy mm. PhoneArenan toissapäivänä julkaisemista GS6-prototyyppikuvista. Galaxy S5:ssä sykemittari ja salama sijaitsevat kameran alapuolella. Lisäksi valmistajista korealaisen Spigenin kuvien perusteella näyttäisi siltä, että takakuoressa on käytetty Galaxy S5:stä tuttua pistekuviointia.

Vuotaneisiin kuviin kannattaa suhtautua vielä pienellä varauksella, sillä niissä saattaa esiintyä vielä keskeneräinen konseptipuhelin tai vanhaa ja uutta mallia yhdistelevä renderöinti. Spigenillä on kuitenkin aiempaakin historiaa vastaavien kuvien vuotamisesta mm. Nexus 5:n ja iPhone 6:n tapauksissa.

GS6 proto

Galaxy S6:n julkaisun odotetaan tapahtuvan 2. maaliskuuta MWC-tapahtuman yhteydessä Barcelonassa. Laitteen rakenteen ja käyttöliittymän on huhuttu poikkeavan merkittävästi edeltäjämallista. Huhujen mukaan rautapuolelta tulee löytymään kahdeksanytiminen Exynos 7420 -järjestelmäpiiri, kolme gigatavua RAM-muistia, 5,2-tuumainen QHD-näyttö ja 20 megapikselin kamera optisella vakaimella.

GSMArena, Alleged image of Samsung Galaxy S6 in a Spigen case leaks

Amazon, Samsung Galaxy S6 Case, Heavy Duty Rugged Cover Case

PhoneArena, Image of older Samsung Galaxy S6 prototypes leak; back matches picture of Galaxy S6 cases

NWE, Samsung Galaxy S6 : Ses dimensions révélées par un accessoiriste ?!

Muropaketin uusimmat