Uusimmat

Galaxy S7 -lippulaivat useissa vuotokuvissa – esitellään 21. helmikuuta

10.02.2016 19:05 Pekko Lainiala

Barcelonan MWC-messuihin on aikaa enää vaivaiset 12 päivää, joten huhumylly lippulaivapuhelimien ympärillä käy kuumana. Julkistettavista puhelimista etenkin LG G5 ja Samsungin Galaxy S7 -lippulaivat ovat viihtyneet vuotojen ja huhujen kohteena. Galaxy S7 -mallien ulkonäkö on jo aiemmin vuotanut muun muassa lehdistökuvien ja erilaisten tehdasmittoihin perustuneiden renderöintien muodossa, mutta kuluvan viikon kuvavuodot ovat vuorostaan ”livekuvia”.

s7_1_100216 s7_2_100216

Kuten jo aiemmin on otaksuttu, tulee laitteiden ulkonäössä tapahtumaan vain hyvin pieniä muutoksia verrattaessa vuonna 2015 julkaistuihin Galaxy S6 -malleihin. Kameran ulkoinen ”kyhmy” pienenee aavistuksen verran ja kulmien muotoilussa nähdään tiettävästi pientä muutosta. Kultaisessa värissä esiintyvä laite lienee toimimaton eli ns. dummy, joka on valmistettu esimerkiksi suojakotelovalmistajia varten.

Samsung järjestää Galaxy Unpacked -tilaisuuden 21. helmikuuta Barcelonassa ja tuolloin huhuilu ja vuodot voidaan lopettaa, sillä tilaisuuden pääsisältönä on tiettävästi juurikin Galaxy S7 -puhelimet.

PhoneArena, Samsung Galaxy S7 dummy in shiny gold caught on camera
PhoneArena, Samsung Galaxy S7 finally seen in the flesh, many details seemingly confirmed