Google esitteli Android M:n keskeisimmät uudistukset

28.05.2015 21:25 | Juha Kokkonen

Android M

Google esitteli hetki sitten I/O 2015 -kehittäjätapahtumansa aloituspuheessa uuden Android M -mobiilikäyttöjärjestelmänsä keskeisiä uudistuksia. Googlen mukaan Android M:ssä on keskitytty hienosäätämään Android Lollipopissa esiteltyä käyttökokemusta. Googlen Sundar Pichai kertoi, että Android M:n kanssa on palattu perusasioiden ääreen. Googlen David Burke keskittyi puolestaan esityksessä kuuteen pääkohtaan Android M:n uudistuksen osalta.

Android M

Android M:ssä Google on jakanut sovellusten käyttöoikeudet kategorioihin ja käyttöjärjestelmä käsittelee niitä vasta siinä vaiheessa, kun sovellus niitä tarvitsee. Toisin sanoen sovelluksen käyttöoikeuksia ei hyväksytä sovellusta asennettaessa, vaan vasta kun sovellus käyttää kyseisiä ominaisuuksia. Käyttäjällä on myös mahdollisuus hallita jälkikäteen sovelluskohtaisia oikeuksia sovelluksen asetuksista.

Android M

Android M tarjoaa sovelluskehittäjille mahdollisuuden hyödyntää uutta Chrome Custom Tabs -ominaisuutta, joka mahdollistaa entistä nopeampien ja paremmin sovellukseen integroitujen webbitoimintojen toteuttamisen. Sovelluksilla on myös mahdollista ladata valmiiksi tietoa webbilinkkeihin liittyen, jolloin niiden käyttö sovelluksessa on nopeampaa. Android M mahdollistaa myös sovellusten välisen syvälinkittämisen, joka tarkoittaa käytännössä tarkkaa siirtymistä toisen sovelluksen tiettyyn ominaisuuteen.

Android M

Aiemmin tänä vuonna esitelty Android Pay -maksuominaisuus on merkittävässä osassa Android M:ssä. Tarjolla on NFC-maksumahdollisuus suoran puhelimella kaikissa palvelua tukevissa maksupisteissä. Android M tuo mukanaan myös natiivin tuen sormenjälkitunnistukselle ja sitä voi hyödyntää niin puhelimen lukitsemisessa kuin Android Pay -maksujen hyväksymisessäkin.

Android M

Virrankulutusta Google pyrkiin pienentämään uudella Doze-ominaisuudella, joka hyödyntää käyttäjän käyttötottumusten seuraamista liikeantureiden avulla. Dozen kerrotaan lisäävän akunkestoa erityisesti taulutietokoneilla, joilla käyttö on usein jaksoittaista. Nexus 9:n akunkeston luvattiin jopa kaksinkertaistuvan valmiustilassa. Android M osaa myös hyödyntää uutta USB Type-C-liitintyyppiä, joka tulee varmasti yleistymään mobiililaitteissa seuraavien parin vuoden aikana. USB Type-C mahdollistaa korkeammat latausnopeudet sekä myös toisen laitteen lataamisen Android-laitteen akun virralla.

Android M

Muita mainittuja uudistettuja yksityiskohtia ovat uudistettu tekstinvalintatyökalu, Direct Share -ominaisuus, joka tietää kenelle käyttäjä jakaa yleisimmin sisältöä milläkin sovelluksella sekä parannetut äänenvoimakkuussäädöt, jotka tarjoavat mm. säädön jokaiselle äänivirralle erikseen.

Android M Developer Preview -versio tulee tänään sovelluskehittäjien saataville Nexus 5, 6, 9 ja Player -laitteille. Julkiseen jakeluun päivitys tulee myöhemmin tämän vuoden aikana.

YouTube, Google I/O 2015 – Keynote

Android Developers Blog, Android M Developer Preview & Tools

Muropaketin uusimmat