Uusimmat

Google julkaisi ensimmäisen Android N -kehittäjäversion

10.03.2016 13:21 Petrus Laine

Android N

Google on julkaissut tulevan Android N -käyttöjärjestelmän ensimmäisen kehittäjäversion. Samalla yhtiö julkaisi aikataulun käyttöjärjestelmän julkaisulle: luvassa on yhteensä viisi kehittäjäversiota, ennen kuin lopullinen versio julkaistaan vuoden kolmannella neljänneksellä, todennäköisesti Google I/O -tapahtumassa elokuussa.

Googlen mukaan kolme ensimmäistä kehittäjäversiota tulevat tarjoamaan kehittäjille mahdollisuuden erilaisten yhteensopivuusongelmien etsimiseen, sekä palautteen antamiseen uusista ominaisuuksista, rajapinnoista ja yhteensopivuusongelmista. Neljäs kehittäjäversio tuo mukanaan lopulliset rajapintaversiot ja virallisen ohjelmistokehityskitin, ja viides puolestaan liki lopullista vastaavan version lopullisten bugien niittaamiseen ennen varsinaista julkaisuversiota. Päivitysten helpottamiseksi Google tuo kehittäjäohjelmaan kuuluville automaattiset OTA-päivitykset.

Android N Multi-window

 

Android N tuo mukanaan runsaslukuisen joukon uusia ominaisuuksia. Käyttöjärjestelmä tulee tukemaan useamman ikkunan tilaa, jossa kaksi ikkunaa voivat olla joko päällekkäin tai rinnakkain. Käyttäjälle annetaan mahdollisuus muuttaa ikkunoiden kokoa sopivaksi omaan makuunsa. Android TV -laitteet puolestaan hyödyntävät useamman ikkunan tukea Picture-in-Picture-tilassa.

Android N Notifications

Ilmoituskeskus on ennakkotietojen mukaisesti koko ruudun levyinen ainakin puhelimilla. Ohjelman nimi ja ikoni ovat kutistuneet omaksi otsikkorivikseen, ja Google painottaa ilmoituksissa avatar-kuvia aina kun mahdollista. Järjestelmä osaa myös niputtaa useat ilmoitukset samasta ohjelmasta yhteen nippuun, ja esimerkiksi pikaviestintäohjelmien kohdalla viesteihin voi jatkossa vastata suoraan ilmoituksen kautta. Ennakkotiedot pika-asetuksien muutoksista pitivät myös kutinsa. Ilmoituskeskuksessa näkyy heti muutama pika-asetus, ja esiin vedettäessä pika-asetukset jakautuvat nyt usealle sivulle. Kehittäjille annetaan uusi rajapinta, joka mahdollistaa omien, kustomoitujen pika-asetusten helpon luonnin.

Muita uudistuksia ovat esimerkiksi tuet useammalle samanaikaiselle kielelle, uusille helppokäyttötoiminnoille, standardisoidulle numeronestolle ja Direct boot -ominaisuudelle odottamattomien uudelleenkäynnistymisten varalle.

Tutustu Android N:n uudistuksiin tarkemmin Android Developers -blogissa ja Android N Developer Preview -sivuilla.

 

Petrus Laine

Muropaketin uusimmat