Uusimmat

Google julkaisi näppäimistön iPhonelle: Gboard

12.05.2016 20:55 Pekko Lainiala

Google Gboard

Nykypäivänä eri ekosysteemien välillä vallitsee jonkinasteinen yhteisymmärrys ja esimerkiksi Microsoftin sovellukset iOS-alustalle eivät ole enää lainkaan kummallinen asia. Nyt Google on julkaissut näppäimistösovelluksen, joka on suunnattu ainakin toistaiseksi ainoastaan iOS-käyttöjärjestelmälle.

Näppäimistön kerrotaan lopettavan eri sovellusten välillä pomppimisen; usein keskustelun lomassa käyttäjät tuppaavat käyttämään Googlea tai vastaavaa hakukonetta etsiäkseen esimerkiksi tietyn linkin tai muuta sisältöä keskustelua varten. Nyt julkaistuun Gboard-sovellukseen onkin sisällytetty Google-hakukone, joten keskustelusta ei tarvitse jatkossa poistua lainkaan. Gboardin kautta voidaan etsiä kaikkia samoja asioita kuin normaalista Google-hakukoneesta.

Google Gboard

Google hakutulosten lisäksi Gboardin kautta voidaan etsiä esimerkiksi ”Dancer”-hakusanalla tanssivaa henkilöä esittävä emoji tai etsiä tilanteeseen sopivaa GIF-tiedostoa. Näppäimistö tukee myös liu’uttamalla kirjoittamista.

Näppäimistö on toistaiseksi julkaistu ainoastaan Yhdysvalloissa, mutta muut kielialueet seuraavat Googlen blogipostauksen mukaan perässä.