Uusimmat

Google Maps päivittyy kätevillä ominaisuuksilla

28.07.2022 09:06 Muropaketin toimitus

Google on julkistanut kolme uutta ominaisuutta, jotka löytävät pian tiensä Google Maps -karttasovellukseen.

Ensimmäinen uusista ominaisuuksista on nähdä kuuluisat maamerkit New Yorkin, Barcelonan ja Tokion kaltaisissa kaupungeissa realistisina ilmakuvina. Ominaisuutta voi käyttää vaikkapa tulevan lomamatkan suunnittelussa. Aiheesta kerrottiin Googlen blogissa.

Pyöräilijöiden iloksi Google Mapsiin lisätään tarkempaa pyöräreittejä koskevaa ohjeistusta. Jatkossa sovellus kertoo, onko reitillä esimerkiksi jyrkkiä mäkiä, portaita tai vilkasta liikennettä, jotta käyttäjä voi varautua niihin ennalta.

Google Maps on jo pitkään mahdollistanut oman lokaation jakamisen esimerkiksi ystävällä. Kolmas uusi ominaisuus mahdollistaa notifikaatiot, joilla ystävä saa tiedon esimerkiksi siitä, oletko jo päässyt perille sovittuun tapaamislokaatioon. Vaihtoehtoisesti notifikaatioilla voi ilmoittaa kaverille, mikäli käyttäjä on jo poistunut tietystä paikasta.

Sijaintiin liittyvät notifikaatiot ja maamerkkien ilmakuvat saapuvat Google Mapsin käyttäjien hyödynnettäväksi heti, mutta tarkempia pyöräilyohjeita joudutaan odottamaan muutamien viikkojen ajan.