Uusimmat

Google suunnittelee Mapsiin futuristiselta kuulostavia ominaisuuksia

31.03.2021 13:13 Muropaketin toimitus

Google kertoi tiedotustilaisuudessaan, millaisia pidemmän aikavälin suunnitelmia sillä on Google Mapsia varten.

Google aikoo panostaa karttasovelluksen kanssa entistä helpompaan navigointiin sekä tekoälyn laajempaan hyödyntämiseen. Yhtiö kertoi pyrkivänsä tulevaisuudessa 3D-opastukseen, jossa kaupungit on mallinnettu kolmiulotteisina. Googlen esimerkissä kävelijä ohjattiin lähtöpaikasta metrolaiturille ja reittiopas sisälsi esimerkiksi matkalle sattuvat portaat. 3D-karttojen avulla myös etäällä oleviin kohteisiin voisi tutustua jo etukäteen sovelluksen kautta.

Tarkkaa kaupunkien 3D-mallinnosta joudutaan kuitenkin odottamaan vielä pitkään ja kyse on pitkän aikavälin suunnitelmasta. Google on kuitenkin tuomassa Google Mapsiin uusia ominaisuuksia myös lähitulevaisuudessa. Luvassa ovat muun muassa sääennusteet, ilmanlaadusta kertovat karttatasot sekä ekologisimmat reittivalinnat.

LUE MYÖS: Google Maps päivittyy tulevaisuudessa useilla navigointia helpottavilla toiminnoilla

Muropaketin uusimmat