Uusimmat

Google tuo Early Access -Android-ohjelmat kaikkien saataville

30.06.2016 20:00 Petrus Laine

Android Early Access

Google kertoi viime kuussa aloittavansa Early Access -ohjelman Android-sovelluksille. Ohjelma oli aluksi suljettu tietylle kutsujoukolle, mutta nyt se on tiettävästi avattu kaikille halukkaille käyttäjille, kertoo AndroidPolice.

Early Access -ohjelman myötä käyttäjät voivat ottaa koekäyttöön vielä kehitysvaiheessa olevia ohjelmia. Osa ohjelmista on saatavilla ennakkovaiheessa ilmaiseksi, mutta osasta käyttäjät joutuvat ilmeisesti maksamaan aivan kuin ohjelma olisi jo valmista kauraa. Googlen ohjeistuksen mukaan Early Access -ohjelmiin pitäisi päästä käsiksi aivan Play-kaupan etusivun alalaidasta. Lisäksi joidenkin ohjelmien tarkempiin tietoihin ilmestyy jatkossa ilmoitus beetaversiosta, johon käyttäjä voi hakea testaajaksi. Ennakkoversioiden hallintaa helpottamaan Google on lisännyt Play-kaupan omiin ohjelmiin ja peleihin erikseen Beta-kategorian.