Uusimmat

Google uudelleenbrändäsi Android-näppäimistönsä Gboardiksi

14.12.2016 12:33 Muropaketin toimitus

gboard-android-1-131216

Google esitteli Gboard-näppäimistönsä Applen iOS-käyttöjärjestelmälle viime toukokuussa ja se sisälsi muutamia erikoisominaisuuksia, joita ei löytynyt Googlen Android-näppiksistä. Nyt Gboard on vihdoin tarjolla myös Androidille, Googlen julkaistua Google Keyboard -näppäimistöstään uuden 6.0-version, jonka valmistaja on samalla uudelleenbrändännyt Gboardiksi.

6.0-version myötä tulevia keskeisimpiä uudistuksia ovat näppäimistön vasemmassa ylänurkassa sijaitseva G-painike, joka mahdollistaa erilaisten hakujen tekemisen sovelluksesta poistumatta. Näppäimistöstä löytyy nyt myös suora mahdollisuus GIF-kuvien lisäämiseen sekä emojien hakemiseen hakusanalla. Gboard sisältää lisäksi tuen kolmelle samanaikaiselle kielelle, joten käyttäjän ei tarvitse vaihtaa esimerkiksi suomen, englannin ja ruotsin kielen välillä. Monille mieluisana uudistuksena asetuksista voi vihdoin kytkeä päälle erillisen numerorivin näppäimistön yläreunaan.

Gboard-päivitys saapuu Google Keyboardille Play Storen kautta automaattisesti, mutta sitä saattaa joutua vielä odottamaan hetken. Hätäisimmät voivat ladata asennuspaiketin vaikkapa APKMirror-sivuston kautta.

gboard-android-2-131216

Muropaketin uusimmat