UUSIMMAT

Googlen simppeli Duo-videopuhelusovellus on nyt ladattavissa Androidille ja iOS:lle

16.08.2016 11:38 | Juha Kokkonen

google-duo-videocall-160816

Google ilmoitti eilen blogissaan lanseeranneensa virallisesti Duo-videopuhelusovelluksensa Android- ja iOS-laitteille. Ensimmäistä kertaa Duo esiteltiin viime keväänä Googlen I/O-tapahtumassa. Kyseessä on yksinkertainen videopuhelusovellus, jonka toiminta ja kontaktilistat perustuvat puhelinnumeroihin. Duon julkaisu on aloitettu portaittain ja se tulee maailmanlaajuisesti saataville seuraavien parin päivän aikana.

Duolla soitettujen puheluiden videotarkkuus on korkeimmillaan HD-laatuista ja se säätyy automaattisesti verkkoyhteyden laadun mukaan. Sovellus osaa myös siirtyä puhelun aikana automaattisesti matkapuhelinverkosta WiFi-verkkoon. Sovelluksen kehutaan toimivan luotettavasti myös heikomman mobiiliyhteyden päässä. Duolla soitetut puhelut ovat salattuja käyttäjältä toiselle asti. Duon ”knock knock” -ominaisuus mahdollistaa puhelun vastaanottajalle soittajan videokuvan näyttämisen jo ennen puheluun vastaamista.

Muropaketin uusimmat