Uusimmat

HTC M8 esiintyy ensimmäisissä vuotaneissa kuvissa

07.11.2013 16:36 Juha Kokkonen

HTC M8

HTC:n vaikeat ajat ovat jatkuneet kuluvana vuonna, mutta taiwanilaisyritys ei ole luovuttanut, vaan se suunnitelee jo kovaa vauhtia ensi vuonna julkaistavaa seuraavaa huippumalliaan. M8-koodinimimellä tunnettavan laitteen julkaisun huhutaan tapahtuvan ensi helmikuussa. Tänään taiwanilainen ePrice-sivusto on julkaissut ensimmäiset salakuvat M8:ksi väitetyn laitteen takakuoresta.

Melko heikkotasoisissa kuvissa esiintyvä takakuori on väriltään turkoosi ja muotoilultaan se muistuttaa pitkälti nykyistä One-mallia. Muotoilu on hieman pyöristetympää ja ohuempaa, kuin nykyisessä Onessa. Kameran yläpuolelta löytyy aukko, joka on tarkoitettu One Maxista tuttua sormenjälkitunnistinta varten. Huhujen mukaan M8:sta tulee löytymään Snapdragon 800 -järjestelmäpiiri neljällä 2,2 GHz:n prosessoriytimellä, kolme gigatavua RAM-muistia sekä Sense UI 6 -käyttöliittymä. 5 – 5,2-tuumaisen näytön tarkkuuden huhutaan olevan 2048×1080 pikseliä (2K).

Tiedot M8:sta ovat vielä aikasella huhuasteella, joten niihin kannattaa suhtautua varauksella. Myös laitteen arveltuun julkaisuajankohtaan on vielä aikaa, joten matkan varrella saattaa hyvinkin tapahtua muutoksia.

UnwiredView, Pics of HTC’s M8 2014 flagship back cover leak, with a hole for fingerprint scanner at the top

ePrice, Subject: full metal body + fingerprint recognition? HTC M8 shell leak suspected (käännös)