Uusimmat

HTC:n tuleva lippulaivapuhelin myöhästyy

29.05.2022 12:29 Muropaketin toimitus

HTC:n tulevaa lippulaivapuhelinta odottavien ei kannata pidätellä hengitystään.

Alun perin puhelinvalmistajan oli määrä julkaista seuraava lippulaivansa huhtikuussa, mutta odotettu kuukausi oli ja meni, eikä uutta mallia ole näkynyt. Nyt valmistaja on vahvistanut virallisesti tiedon siitä, että puhelin tosiaan myöhästyy, kertoo PhoneArena.

HTC:n mukaan syynä puhelimen myöhästymiseen ovat koronavirusepidemian aiheuttamat hidasteet. Projektia ei siis ole hylätty, joskaan lippulaivan julkaisulle ei vielä annettu uutta arvioitua ajankohtaa. Näin voi olla, että laitetta joudutaan odottamaan pidemmän aikaan.