Huawei kiertää kauppakieltoa – Yhtiön tulevassa puhelimessa nähdään Googlen sovellukset

06.05.2020 15:49 | Muropaketin toimitus

Huawei ei enää Yhdysvaltojen asentamasta kauppakiellosta johtuen saa käyttää uusissa malleissaan Googlen sovelluksia. Huawei on kuitenkin keksinyt tavan kiertää rajoitusta.

Koska Huawei ehti lisensoida Googlen sovellukset P30-sarjan malleihin ennen kauppakieltoa, aikoo Huawei nyt julkaista ainakin Saksan markkinoille Huawei P30 Pro New Editionin. Nimensä mukaisesti kyseessä tulee olemaan pitkälti sama vanha P30 Pro, mutta vain hieman muutetuilla muistien määrillä.

Koska tulevakin puhelin kuuluu periaatteessa P30-sarjaan, saa se vielä hyödyntää Googlen sovelluksia, kertoo Android Headlines. Huawei teki saman tempun jo aiemmin, kun se julkisti P30 Lite New Editionin, jossa muistien määriä nostettiin hieman mutta puhelin pysyi muuten ennallaan.

P30 Pro New Edition ilmestyy ainakin Saksassa toukokuun puolivälissä.