Uusimmat

Huawein julkaisemat kiusoittelukuvat tukevat P9:stä nähtyjä kuvavuotoja

23.03.2016 19:44 Juha Kokkonen

huawei-p9-teaser-230316

Huawei on avannut mainoskampanjasivunsa koskien tulevia P9-sarjan älypuhelimiaan. Uutuusmallien julkaisu tapahtuu 6. huhtikuuta, eli tasan kahden viikon päästä. Uutuuksien julkaisua pohjustetaan ”#OO”-hashtagilla, ”Change the way you see the world” -fraasilla sekä värikkäillä kuvilla ja videolla.

Sivuilla on myös esillä kolme makrokuvaa P9:n yksityiskohdista ja käytännössä ne vahvistavat aidoiksi useimmat aiemmat kuvavuodot. Kuvista käy selville mm. pyöristetyn neliön muotoinen sormenjälkitunnistin, kahden rinnakkaisen kameran kehykset sekä pyöristetty lasin reunus. Huawei on jo aiemmin paljastanut, että P9:stä tulee löytymään kahden takakameran kuvausratkaisu.

Huhujen mukaan P9:stä tulee löytymään mm. 5,2-tuumainen Full HD -näyttö, Kirin 950 -järjestelmäpiiri, kaksi 12 megapikselin optisesti vakautettua takakameraa, USB Type-C-liitäntä sekä 3000 mAh akku. Nykyisen P8-mallin tapaan myös P9:stä tulee todennäköisesti saataville perusmallin lisäksi edullisempi ja pienempi Lite-versio sekä arvokkaampi ja suurempi Max-versio.

Juha Kokkonen

Muropaketin uusimmat