Uusimmat

Huawein mukaan P20 ja P20 Pro -puhelimet ovat myyneet merkittävästi edeltäjiään paremmin

19.06.2018 09:25 Muropaketin toimitus

Huawei kertoo, että se on toimittanut uusia P20 ja P20 Pro -puhelimalleja kauppoihin kuusi miljoonaa kappaletta. Kokonaisuutena yhtiö on myynyt viimeisen 10 viikon aikana 81 prosenttia enemmän puhelimia kuin vuosi sitten.

Myynti on lisääntynyt yhtiön kotimaassa Kiinassa 63 prosenttia ja muualla maailmassa jopa 150 prosenttia. Vertailun vuoksi Samsungin Galaxy S9 ja S9+ -malleja toimitettiin kauppoihin yhteensä 8 miljoonaa ensimmäisen kuukauden aikana.

Huaweilla pyyhki hyvin ainakin Euroopassa myös ennen P20-sarjaa. Sen puhelinmyynti kasvoi Euroopassa vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksen aikana 38,6 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Samalla Samsungin ja Applen myynnit laskivat 15,4 ja 5,4 prosenttia.

Huawein kokonainen osuus Euroopan markkinoista vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä oli 7,4 miljoonalla myydyllä puhelimellaan 16,1 prosenttia. Apple myi samaan aikaan 10,2 miljoonaa puhelinta, mikä tuo 22,2 prosentin markkinaosuuden. Kärjessä porskutti Samsung 15,2 miljoonalla myydyllä puhelimella, mikä vastasi 33,1 prosentin eli liki kolmanneksen markkinaosuutta.