Uusimmat

Huhu: Android M tuo mukanaan uuden päivitystakuun Nexus-laitteille

24.05.2015 23:17 Petrus Laine

AndroidPolicen lähteet ovat vihjanneet, että Google tulee esittelemään uuden päivitystakuun Nexus-laitteilleen Android M:n yhteydessä. AndroidPolice pitää lähteitään luotettavina, mutta huhun paikkaansapitävyyttä on toistaiseksi mahdotonta varmistaa.

Uuden päivityspolitiikan mukaan Nexus-laitteet tulevat saamaan järjestelmäpäivityksiä, kuten uusia käyttöjärjestelmäversioita, kahden vuoden ja tietoturvapäivityksiä kolmen vuoden ajan julkaisustaan. Lisäksi uuden politiikan kerrotaan takaavan, että mikäli laite on ostettu Google Storesta tai Play Storesta, se tulee saamaan tietoturvapäivityksiä vähintään 18 kuukautta vaikka kolmen vuoden rajapyykki laitteen julkaisusta tulisikin täyteen sitä ennen.

Uuden päivityspolitiikan kerrotaan koskevan myös jo olemassaolevia Nexus laitteita. Tämän myötä Nexus 4 ja Nexus 10 eivät tulisi saamaan Android M -päivitystä, vaan loput päivitykset laitteille olisivat vain tietoturvaa koskevia. Nexus 7:n vuoden 2012 malli puolestaan olisi myös tietoturvapäivitysten osalta tiensä päässä.

AndroidPolice, Rumor: Android M Will Come With An Update Guarantee For Nexus Devices