Uusimmat

Huhu: Android Wearin iOS-yhteensopivuus lähes valmis

10.04.2015 20:51 Petrus Laine

The Verge kertoo Googlen työskentelevän parhaillaan Android Wearin iOS-yhteensopivuuden kanssa. Kehitysryhmää lähellä olevan lähteen mukaan yhteensopivuuden tekniset yksityiskohdat ovat jo lähet valmiita.

Jo tällä hetkellä iOS:lle on saatavilla ohjelma, joka tuo Android Wear -laitteelle perustason tuen joillekin iOS:n toiminnoille, mutta käytännössä oikeasta yhteensopivuudesta ollaan nykytilassa vielä kaukana. Muutamat ulkopuoliset kehittäjät ovat saaneet jo kehitettyä nykyistä ohjelmapohjaista yhteensopivuutta laajemman yhteensopivuuden iOS:n ja Android Wearin välille, mutta luonnollisesti Google haluaa tuen tulevan heiltä, ei kolmansilta osapuolilta.

Tukea The Vergen lähteille löytyy monesta suunnasta. Androidin koodista on löydetty aiemmin viitteitä iOS:aan, jonka jotkut uskovat viittaavan juurikin työhön Android Wearin ja iOS:n yhteensopivuuden luomiseksi. Android Wearin tuotejohtaja Jeff Chang on lisäksi kertonut aiemmin, että Google haluaa mahdollisimman monen käyttävät Android Wear -tuotteita, jonka vuoksi yhtiöllä olisi kiinnostusta iOS-yhteensopivuuden rakentamiseen. Yksi kysymysmerkki koko yhtälössä on Applen suhtautuminen asiaan. Halutessaan Apple voisi kieltäytyä lisäämästä mitään Androidiin tai Android Wear -yhteensopivuuteen liittyvää ohjelmaa App Storeensa.

The Verge, Exclusive: Google is close to making Android Wear work on the iPhone