Uusimmat

Ilmestyikö avoimelle Spotify-soittolistallesi ylimääräisiä kappaleita? Tästä on kyse

23.02.2022 17:48 Muropaketin toimitus

Spotifyn yhteissoittolistojen käyttäjät ovat kertoneet, kuinka heidän soittolistoilleen on ilmestynyt lukuisia ylimääräisiä kappaleita. Kyse vaikuttaa olevan suomalaisen Badenstock-levy-yhtiön markkinoinnista.

Kuka tahansa käyttäjä voi lisätä tai poistaa kappaleita Spotifyn yhteissoittolistoilta. Soittolistojen ideana on, että ne on mahdollista jakaa vaikkapa kaveriporukan kesken ja että kaikki voivat lisätä mukaan mieleisiään kappaleita.

HS:n mukaan Badenstockin artistien, kuten Pesukoneen, SongBotin ja Empty Elevatorin kappaleita on nyt ilmestynyt yhteissoittolistoille ympäri maailman. HS:n haastattelussa yhtiön toimitusjohtaja Timo Surma-aho myönsi, että kappaleita on lisätty avoimille soittolistoille ja että levy-yhtiö pyrkii ”optimoimaan” Spotifyn algoritmia artisteille edulliseen suuntaan. Surma-aho kiisti kuitenkin, että työssä olisi käytetty botteja tai muita Spotifyn käyttöehdoissa kiellettyjä apuvälineitä.

Monet käyttäjät ovat pitäneet toimintaa häiritsevänä ja Spotifyn käyttäjäfoorumeilla onkin toivottu mahdollisuuksia rajoittaa sitä, kuka voi muokata yhteissoittolistoja.

Muropaketin uusimmat