Uusimmat

Jawbone esitteli toistaiseksi kehittyneimmän aktiivisuusrannekkeensa: Up3

09.11.2014 16:50 Teemu Hynninen

San Franciscossa päämajaansa pitävä puettavan teknologian tuotteisiin erikoistunut Jawbone on esitellyt markkinoille uuden tuotteen, jota se hehkuttaa markkinoiden kehittyneimmäksi aktiivisuusrannekkeeksi. Kyseessä on Up3, joka älykkään ohjelmiston ja useiden eri sensoreiden keräämän datan avulla pystyy auttamaan käyttäjäänsä elämään entistäkin terveellisemmin. Se saapuu ensimmäisille markkinoille ennen kuluvan vuoden loppua 179,99 euron hintaan.

Valmistajan mukaan uuden rannekkeen eräs tärkeimmistä virstanpylväistä on laajempi sekä tarkempi sykkeenmittaus. Jawbone olisi voinut hyödyntää tuotteessaan yleisesti käytössä olevia optisia sensoreita, mutta ne kasvattavat rannekkeen kokoa ja vaativat paljon virtaa. Niinpä yhtiöllä on käytössään uusi teknologia (bioimpedance), joka mahdollistaa käyttäjän sykkeen mittaamisen. Lisäksi Up3 pystyy muun muassa mittaamaan ihon lämpötilan, selvittämään onko käyttäjä juonut vettä tarpeeksi sekä määrittämään yksityiskohtaisesti unitiedot eri vaiheineen (kevyt-, syvä- ja REM-uni).

Keräämänsä datan ja Smart Coach -sovelluksen ansiosta Up3 pystyy toimimaan käyttäjän henkilökohtaisena oppaana, joka osaa esimerkiksi muistuttaa veden juomisesta. Se tietää, milloin käyttäjä urheilee ja oppii aktiviteettien kautta tuntemaan omistajansa paremmin. Näin se pystyy myös suosittelemaan aikaista nukkumaan menemistä, jos päivä on ollut tavallista rankempi.

Jawbone Up3 on vedenkestävä kymmeneen metriin asti ja sen akun luvataan kestävän seitsemän päivää. Ranneke saapuu myyntiin useissa eri väreissä ja kuvioinneilla.

Lippulaivatuotteen lisäksi Jawbone tuo markkinoille 49,99 euron hintaluokkaan sijoittuvan Up Moven, joka soveltuu askeleiden, kaloreiden ja unen mittaamiseen perustasolla. Se tulee saataville viidessä eri värissä ja Up Move on mahdollista kiinnittää ranteen sijaan esimerkiksi vyöhön. Uutuuden ennakkotilaukset ovat jo käynnissä, toimituksien käynnistyessä myöhemmin marraskuun aikana.

The Verge, Jawbone’s new Up3 is its most advanced fitness tracker ever

Jawbone, UP3: The first truly wearable heart rate monitor

Jawbone, Introducing UP MOVE

Muropaketin uusimmat