Jolla suorittaa taas: Kaikki eivät saa luvattuja laitteita
Kerroimme maaliskuun puolivälin tienoilla Jollan Tablet-projektin uusimmasta käänteestä, jonka ansiosta osalle tilaajista tuotiin mahdollisuus lunastaa taulutietokone ja muut Indiegogo-tukijat saivat mahdollisuuden rahojen (aluksi 50 %) palautukseen.
Jollan viimeisimmän blogipäivityksen sisältö on muistutus siitä, että rahojen palautuksia ei käsitellä 16.4. jälkeen ja samassa postauksessa laitteeseen oikeutettuja henkilöitä kehotetaan toimittamaan tiedot Tabletin toimittamiseksi.
Nyt jo melkoiseksi fiaskoksi muodostunut projekti sai tänään blogipostauksen myötä myös vielä viimeisen käänteensä. Esimerkiksi TaskuMuron suorittama tilaus vaikutti vielä maaliskuussa siltä, että saisimme testilaitteeksi tarkoitetun Jolla Tabletin lopulta kätösiimme, mutta todellisuus onkin toinen.
Yhtiö oli varautunut siihen, että kaikki laitteeseen oikeutetut henkilöt eivät lunastaisi laitettaan, joten listalle on otettu ylimääräisiä nimiä. Nyt kun lunastusaika lähenee loppuaan, onkin todettu, että varasijalle asetettujen tilausten määrä on ylimitoitettu. Asia on nyt ratkaistu niinkin tyylikkäästi, että koko ”Odottaa lähetystä”-tila on kadonnut vähin äänin rahojenpalautuslomakkeelta ja yhtiö on lähestynyt ostajia sähköpostilla, joka selvittää tilannetta.
Listalta pudonneilla voi olla vielä viimeinen mahdollisuus laitteeseen, sillä mikäli toimitustietoja ei täytä huomiseen mennessä, siirtyy Tablet jonossa seuraavalle henkilölle.