Uusimmat

Jollan joukkorahoituskatastrofi: vain 540 taulutietokonetta toimitettavaksi

28.01.2016 16:23 Petrus Laine

20160128jolla

Jollan vene on keikkunut myrskyisillä vesillä jo pitkään. Rahoitusongelmien kanssa painiva yhtiö ei ole saanut toimitettua luvattuja Jolla-taulutietokoneitaan ja ongelmat johtivat jopa siihen pisteeseen, että taulutietokonetta valmistanut yritys alkoi myydä niitä oma-aloitteisesti Android-käyttöjärjestelmällä Jollalta lupaa kysymättä.

Nyt Jolla on lopultakin tuonut julki ajatuksensa siitä, mikä oikein meni vikaan ja miten jatkossa toimitaan. Yhtiön mukaan huolimatta ennalta odottamattomista ongelmista, yhtiö onnistui toimittamaan viime lokakuussa 121 Jolla-taulutietokonetta. Tämän jälkeen hommat alkoivat luisua entistä pahemmin alamäkeen: laitevalmistaja joutui vaihtamaan kahdesti käyttämäänsä tehdasta, josta johtuneet viivästykset yhdessä syksyn viivästyneen rahoituskampanjan kanssa söivät Jollan jo valmiiksi kapeaa leipää.

Kaikkien ongelmien jälkeen Jolla on nyt tilanteessa, jossa yhtiön tulevaisuus on edelleen vaakalaudalla. Yhtiö myöntää, ettei se kykene toimittamaan edes kaikkia ennakkotilattuja taulutietokoneita. Jolla lupaa toimittaa vielä 540 taulutietokonetta tilausjärjestyksessä. Toimitukset aloitetaan helmikuussa. Lopuille Jollan taulutietokonekampanjaa tukeneille tahoille yhtiö lupaa palauttaa rahansa vuoden kuluessa, olettaen että yhtiön varallisuus riittää siihen. Rahojen palautus koskee myös kaikkia laitteen Jolla Shopista tilanneita. Yhtiö myös pyytelee anteeksi heikkoa kommunikaatiotaan asioiden todellisesta tilasta viime vuonna.

Jolla Blog, Jolla Tablet: Aiming for Closure