Uusimmat

Kaksi miljoonaa Zunea myyty

12.05.2008 14:50 Juha Kokkonen

Microsoft julkisti marraskuussa 2006 ensimmäiset Zune-musiikkisoittimensa kilpailemaan Applen iPodeja vastaan. Suosio ei kuitenkaan ole osoittautunut aivan odotetunlaiseksi ja aiemmista aikomuksista huolimatta Zune ei ole esimerkiksi vieläkään saapunut Eurooppaan. Kesäkuussa 2007 Microsoft ilmoitti miljoonan toimitetun Zunen rajan rikkoutuneen ja nyt puolestaan kerrotaan 2 miljoonan rajapyykin ylittyneen. Lukemat eivät ole kovin vakuuttavia, varsinkin kun otetaan huomioon, että viime syksyllä markkinoille saapuivat uudet toisen sukupolven Zunet.

USA:n markkinoilla Zunen myynti on ollut kaikesta huolimatta loivassa noususuhdanteessa, sillä sen markkinaosuus on noussut kolmesta neljään prosenttiin. Pääosin Zune on syönyt markkinoita Creativelta, jonka osuus on tippunut yhdysvalloissa neljästä kahteen prosenttiin. Yhdentoista prosentti markkinaosuudesta nauttivan SanDiskin tai markkinajohtaja Applen lukuihin Zune ei puolestaan ole juurikaan pystynyt vaikuttamaan. Vertailuksi Apple myi viimeisimmän neljänneksen aikana 10,6 miljoonaa iPodia, joka on yli viisinkertaisesti kaikkiin tähän astisesti myytyihin Zune-soittimiin nähden.

Zunen myynnin hidasteiksi on arvioitu USA:n talouden syöksykierteen vaikutus markkinoihin sekä soittimen hidas kehitys. Zune on kulkenut ominaisuuksiensa osalta jälkijunassa mm. Podcast-tuen tullessa vuoden 2006 lopulla ja soittolistojen luomisen lisäydyttyä ominaisuusvalikoimaan vasta tällä viikolla.

Electronista, Zune reaches 2m sales; flat versus iPod