Uusimmat

Kodakin älypuhelinkamerassa on 16 megapikselin kenno ja optinen zoom

13.01.2012 19:23 Juha Kokkonen

Kodak Polaroid SC1630

Kodak on esitellyt CES 2012 -messuilla Polaroid SC1630 Android HD Smart Camera -mallinimeä kantavaa älypuhelimen ja digikameran yhdistelmää, joka pitää sisällään 16 megapikselin kuvakennon sekä optisen zoomin. Laite muistuttaa ulkonäöllisesti hyvin pitkälti vuoden 2010 syyskuussa esiteltyä Altek Leo -kamerapuhelinta, joka oli varustettu 14 megapikselin kameralla ja optisella zoomilla. Altek Leon piti tulla Euroopassa kauppoihin vuoden 2011 alussa, mutta se osoittautui lopulta vaporwareksi.

Kodak Polaroid SC1630 on tyylitelty ulkonäöllisesti vanhan taskukameran näköiseksi kameraobjektiivin puolelta. Kameraoptiikan zoom-kerroin on kolme ja F-arvot 3.1-5.6. Kamera pystyy ISO 3200 -herkkyyteen sekä 1/1400 sekuntin suljinaikaan. Valokuvauksessa apuna on Kodakin oma pakkaustekniikka, joka mahdollistaa kuvien koon säätämisen käyttäjän toimesta. Hämäräkuvauksessa apuna on xenon-salama. Valokuvien ohella SC1630:lla voi tallentaa myös 720p-tasoista videokuvaa.

Puhelinominaisuuksien osalta tarjolla on mm. kolmitaajuus-3G, 3,2 tuumainen WVGA-näyttö, 512 Mt RAM-muistia, microSIM-paikka sekä Android-käyttöjärjestelmä. Akun kapasiteetiksi ilmoitetaan vain 1020 mAh, joka kuulostaa kovin vähältä laitteen ominaisuuksiin verraten. Akkua kuitenkin todennäköisesti suurennetaan vielä ennen myyntiin tulemista. Kodak Polaroid SC1630 Android HD Smart Camera tulee kauppoihin huhtikuussa 299 dollarin hintaan. Saatavuudesta Euroopassa ei ole vielä tietoa.

Engadget, Polaroid SC1630 Android HD smart camera hands-on, is it a cameraphone or a phonecamera?

GSMArena, 16 MP Kodak Polaroid Android HD smartphone does optical zoom

GSMArena, 16MP Android-running Kodak Polaroid SC1630 hands-on photos