Kuvavuoto uudesta Moto Z -puhelimesta

10.03.2017 12:03 |

Lenovon Moto Z -puhelimet saavat päivityksen tänä vuonna. Nyt uutuudesta on pamahtanut esille The Android Soulissa ensimmäinen kuvavuotokin.

Hillittömiä muutoksia hyväksi havaittuun konseptiin ei ole lähdetty tekemään. Suurin eroavaisuus on uudenlainen kotinäppäin, johon on ilmeisesti myös yhdistetty sormenjäljentunnistin. Ainakin ulkoisesti se muistuttaa hyvin läheisesti jo julkaistujen Moto G5- ja G5 Plus -mallien sormenjäljentunnistinta.

Puhelimen selfie-kameran vieressä näyttäisi olevan kaksi erisävyistä LED-valoa salamakäyttöön. Takakameran osalta tunnettu vuotaja Ricciolo paljasti jo viime vuoden kesällä sen megapikselimäärän jäävän pienemmäksi, mutta yksittäisten pikseleiden koon suuremmaksi. Muutoksella on haettu parempaa suorituskykyä hämäräkuvaukseen.

Jo tammikuussa kyseisen puhelimen väitettiin esiintyneen Geekbench-testisivustolla, jonka mukaan laitteen järjestelmäpiiri olisi Snapdragon 835, muistia neljä gigatavua ja käyttöjärjestelmänä Android 7.1.1.

Erään Motorolan patenttihakemuksen perusteella epäiltiin uudesta Moto Z -puhelimesta löytyvän myös iiristunnistin, mutta sellaista ei vuotokuvasta ole erotettavissa.

Moto Z -sarjan Mods -moduulit kiinnittyvät puhelimen taakse Motorolan omaan liitäntään. Kuvavuodossa nähdään pelkästään laitteen etupuoli, joten minkäänlaista vihiä sen modulaarisuudesta tai edellisen sukupolven modulien yhteensopivuudesta ei ole.

Viime vuonna Moto Z julkistettiin heinäkuussa, mutta nyt vuosipäivityksen julkaisuaikataulusta ei ole vielä tietoa.