Uusimmat

Lumia-puhelimien myyntiluvut rytinällä alaspäin vuoden takaiseen nähden

23.10.2015 17:22 Pekko Lainiala

Microsoftin eilen julkaistu osavuosikatsaus puhuu karua kieltä yhtiön puhelinliiketoiminnasta. Muilla osa-alueilla liikevaihdossa on nähty jopa yllättävän suurta kasvua, mutta matkapuhelinyksikössä kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto putosi 54% prosenttia verrattaessa edelliseen Q3:een.

Lumia-laitteina laskettuna tämä tarkoittaa sitä, että kun vuonna Q3/2014 laitteita myytiin vielä 9,3 miljoonaa kappaletta, on lukema tämän vuoden osalta 5,8 miljoonaa. Samansuuntaista pudotusta on nähtävissä myös Lumia-mallistoon kuulumattomien peruspuhelimien kohdalla, joten kaiken kaikkiaan tilanne vaikuttaa Microsoftin kannalta melko surulliselta.

Suomalaisnäkökulmasta on hankala arvioida syitä peruspuhelimien myynnin heikkenemiseen, mutta vauraampiin maihin suunnatusta Lumia-mallistosta ongelmia taas löytyy helposti. Lumia-lippulaivoja ei ole tuotu markkinoille pitkään aikaan ja myös sovellusvalikoiman rajoittuneisuus (oli se sitten mielikuva kuluttajien päässä tai todellinen ongelma) on rajoittanut ostajien ostointoa. Windows 10 Mobile ja sen myötä myyntiin saapuvat lippulaivat ovatkin hyvin kovan paikan edessä, jotta Lumia-mallisto saisi uutta puhtia alleen.

Puhelinliiketoiminnan heikkenemisen myötä maailmalla on myös alettu huhua, että luvassa olisi lisää irtisanomisia. Microsoft ei ole toistaiseksi kommentoinut huhuja mitenkään, ja osa lähteistä uskoo, että tarvittavat irtisanomiset on jo tehty. On myös spekuloitu Microsoftin puhelinliiketoiminnan alasajolla, mutta tämä vaihtoehto ei tunnu kovinkaan todennäköiseltä, koska yhtiö on jo pitkään hehkuttanut luomaansa ekosysteemiä, joka yhdistää kaikki käyttäjän laitteet.

Windows Central, Microsoft sold only 5.8M Lumia Windows Phones last quarter. Now what?

Muropaketin uusimmat