Uusimmat

Mediatek valmistelee kymmenytimistä Helio X30 -järjestelmäpiiriä

05.08.2015 12:38 Juha Kokkonen

Helio X30

Taiwanilainen MediTek on laajentamassa piirimallistonsa kärkeä uudella Helio X30 -mallilla. Toistaiseksi julkaisematon uutuus tulee sijoittumaan malliston huipulle toukokuussa esitellyn kymmenytimisen X20-mallin yläpuolelle. Myös X30:sta tulee tuoreiden Kiinasta vuotaneiden tietojen mukaan löytymään kymmenen suoritinydintä.

Kiinasta kantautuvien tietojen mukaan X30 valmistetaan 16 nanometrin FinFET-prosessilla. Piirin kymmenen suoritinydintä on jaettu neljään ryppääseen, joista kolmessa on kaksi Cortex-A53-ydintä ja yhdessä neljä 2,5 GHz Cortex-A72-ydintä. Cortex-A53-parit toimivat 1,0; 1,5 ja 2,0 GHz:n kellotaajuudella. Mali-T880-grafiikkasuoritin on sama kuin Helio X20 -mallissa, mutta on mahdollista, että kyseessä on sen tehokkaampi MP6- tai MP8-versio. Piiri tukee myös kaksikanavaista LPDDR4-muistia.

Helio X30:n kerrotaan pääsevän samplausvaiheeseen vuoden lopulla, joten ensimmäisiä sitä käyttäviä laitteita voi odottaa ilmestyvän markkinoille ensi vuoden alkupuolella.

GizChina, Mediatek Helio X30 specs revealed, another Snapdragon killer