Uusimmat

Microsoft: Emme keskity puhelimiin tänä vuonna

31.03.2016 14:57 Pekko Lainiala

lumia950_9

Windows-puhelimien kuolemasta on puhuttu eri sivustojen toimesta jo muutaman kuukauden ajan, ja esimerkiksi koko Lumia-malliston kuoppaamista ja samalla Surface-brändiin siirtymistä on enteilty. Microsoftin osuus älypuhelinmarkkinoista on nykypäivänä häviävän pieni, kun vertailuun otetaan suurimmat kilpailijat: Android ja iOS.

Microsoftin eilen alkaneessa Build-kehittäjätapahtumassa nykytilanne näkyi siten, että ainoa Windows-puhelimiin viittaava asia koko ensimmäisen päivän esityksessä oli se, että Skypen toimintaa demottiin Windows-puhelimella.

The Verge pääsi haastattelemaan Microsoftin Windows- ja laiteyksikön johtajaa, Terry Myersonia, asian tiimoilta. Myerson käsitteli asiaa realistiselta kantilta ja totesi, että mikäli tahdotaan tavoittaa suuri määrä puhelinkäyttäjiä, se ei onnistu Windows-puhelimilla. Myersonin mukaan Microsoft tulee tänää vuonna keskittymään markkinoihin, joissa voidaan tehdä uusia ja kiinnostavia asioita ja samalla tavoittaa suuri määrä Windows-asiakkaita.

Yllä kuvattu näkemys ei kuitenkaan tarkoita suoraan, että puhelimia oltaisiin varsinaisesti kuoppaamassa, sillä Myerson totesi myös, että vaikka tänä vuonna puhelimet eivät olekaan yhtiön pääpainopisteenä, tulevat he myöhemmin tekemään ”siistejä” juttuja niiden parissa. Windows-puhelimien ystävien kannattaa kuitenkin varautua siihen, että vuosi 2016 ei tule ilmeisesti olemaan sisällöltään kovinkaan mobiilipainotteinen.