Uusimmat

Moto G saamassa myös 2 Gt RAM-vaihtoehdon sekä MotoMaker -kustomointimahdollisuuden

15.07.2015 12:47 Juha Kokkonen

Moto G 2015 MotoMaker

Huhut kolmannen sukupolven Motorola Moto G 2015 -älypuhelimen ympärillä jatkuvat, sillä tuoreiden Motorolan sivuilta kaivettujen tietojen mukaan laite tulee olemaan ostajan kustomoitavissa ja se tulee saataville kahdella eri muistimäärällä.

MotoMaker-kustomointipalvelun lähdekoodista ongittujen tietojen mukaan myös tuleva Moto G 2015 -malli tulisi kuulumaan palvelun piiriin. Evleaks-Twitter-tiliä ylläpitävä Evan Blass vahvisti saman tiedon julkaisemalla kuvan kustomoiduista Moto G 2015 -puhelimista. MotoMaker mahdollistaa puhelimen värien kustomoimisen ennen laitteen tilaamista Motorolalta. Huomionarvoista kuitenkin on, että palvelu on toistaiseksi tarjolla vain rajatuilla markkinoilla.

Lisäksi MotoMaker-palvelun tiedostoista löytyy viitteitä, joiden mukaan uusi Moto G tulisi saataville myös kahden gigatavun RAM-muistilla ja suuremmalla 16 gigatavun tallennustilalla varustettuna versiona. Aiempien huhujen mukaan laitteesta kerrottiin löytyvän gigatavu RAM-muistia ja kahdeksan gigatavua tallennustilaa.

Viimeisimpien epävirallisten tietojen mukaan Moto G 2015 tullaan julkaisemaan kuluvan kuun 28. päivä.

Twitter, Evleaks

Reddit, Moto G (2015) getting DTV option on Moto Maker?