Uusimmat

Motorola Moto G4 julkistetaan 9. kesäkuuta?

22.04.2016 13:07 Pekko Lainiala

evleaks-moto-g4-plus-200416

Motorolan Moto G -sarjan odotetaan saavan jatkoa neljännen sukupolven laitteen muodossa lähitulevaisuudessa, ja G4– sekä G4 Plus -laitteet ovat esiintyneet jo väitetyissä kuvavuodoissa.

Nyt Lenovon toimitusjohtaja Yang Yuanqing on antanut aihetta lisäspekuloinnille. Lenovo esitteli eilen Pekingissä Zuk Z2 Pro -laitetta ja samassa yhteydessä Yang kertoi Motorola-laitteiden tulevaisuudesta.

GizmoChina kertoo Yangin sanoneen, että yhtiö tulee julkistamaan 9. kesäkuuta mielenkiintoisen Motorola-laitteen. Aikataulu sopisi hyvin normaalin G4:n ja G4 Plussan julkistamiseen, sillä laitteiden on epäilty näkevän päivänvalon touko-kesäkuussa.

Moto G -puhelimet on kuitenkin aiemmin tunnettu edullisina vaihtoehtoina, eikä mitenkään erityistä mielenkiintoa herättävinä. Nähtäväksi jääkin, kokeeko toimitusjohtaja oman yhtiön laitteen mielenkiintoiseksi alemmasta hintaluokasta huolimatta vai olisiko 9. kesäkuuta luvassa jokin muu laite.