Uusimmat

Motorolan seuraava lehdistötilaisuus 13. toukokuuta – esittelee Moto E:n?

01.05.2014 10:55 Teemu Hynninen

Googlen omistuksesta kiinalaiselle Lenovolle siirtyvä Motorola järjestää seuraavan lehdistötilaisuutensa 13. toukokuuta. Yhtiö on käynnistänyt kutsujen toimittamisen Lontoossa pidettävään tilaisuuteen, jossa se kertoo esittelevänsä uuden älypuhelimen. Yhtiö kuvailee laitetta kutsussaan kestäväksi ja hinnaltaan kaikille sopivaksi: ”Made for last. Priced for all.

Kutsun ja huhujen perusteella Motorolalta on syytä odottaa uutta Moto E -puhelinta, josta uutisoimme Taskumurossakin ensimmäisen kerran jo noin pari viikkoa sitten. Moto E:n ominaisuuksiin lukeutuvat huhujen mukaan Android 4.4 KitKat- käyttöjärjestelmä, 4,3 tuuman 1280 x 720 pikselin kosketusnäyttö, 1,2 gigahertsin tuplaydinsuoritin, gigatavun verran RAM-käyttömuistia, neljä gigatavua tallennustilaa, viiden megapikselin kamera ja 1900 milliampeeritunnin akku. Ei ole myöskään syytä unohtaa huhuttua 6,2 millimetrin paksuutta, joka toteutuessaan tekisi Moto E:stä erittäin ohuen älypuhelimen. Lisäksi se nähtäneen valituilla markkinoilla Dual-SIM-versiona.

Uutuuden hinta jäänee Moto G -mallin alapuolelle, jota Motorola myy omassa verkkokaupassaan 179 dollarin hintaan, joka on noin 130 euroa.

Phone Arena, Motorola to announce a new smartphone on May 13, is it the Moto E?