Uusimmat

OnePlus 2 -kutsuja jaossa eniten tarjoaville hyväntekeväisyyden nimissä

05.08.2015 21:28 Pekko Lainiala

OnePlus 2:ta havittelevat ostajat joutuvat OnePlus Onen myynnistä tutulla tavalla tälläkin kertaa hankkimaan itselleen kutsun, jotta laitteen osto onnistuu. Nyt OnePlus tarjoaa kuitenkin ohituskaistaa hyväntekeväisyyden merkeissä, sillä yhtiö on lisännyt huutokaupattavaksi 100 kutsua Ebayn puolelle.

Huutokaupattavia kutsuja voi huutaa kohteesta riippuen vielä kolmen tai neljän päivän ajan, mutta hinnat ovat jo nyt paisuneet melko poskettomiin lukemiin. Esimerkiksi ensimmäisellä kutsunumerolla varustetun kohteen hinta on jo ylittänyt yli 1000 dollarin rajan. Toisaalta alimmillaan kutsu irtoaa tällä hetkellä 44 dollarin hinnalla, mutta luultavimmin kaikkien kohteiden hinnat paisuvat sille tasolle, että mahdollisen ostajan on todella nautittava hyväntekeväisyydestä.

Kampanjan tuotot lahjoitetaan Unicefin vesijohtoveteen liittyvään hyväntekeväisyysprojektiin. Ohituskaistaa harkitsevien kannattaa muistaa se, että myynnissä on todellakin ainoastaan kutsu, joten lopullisen huutosumman lisäksi lompakosta täytyy löytyä vielä itse laitteen hinnan verran euroja. OnePlus 2 on muutoinkin herättänyt pienen valmistajan laitteeksi todella suurta kiinnostusta, sillä esimerkiksi kutsuja jonottamaan on ilmoittautunut jo yli 2 miljoonaa ihmistä.

Ebay Charityshop, OnePlus 2 Global Invites