Uusimmat

OnePlus 2:ssa on neljä gigatavua RAM:ia ja 3300 mAh akku

10.07.2015 11:51 Juha Kokkonen

OnePlus One

Kuhina kuun lopulla julkaistavan OnePlus 2 -älypuhelimen ympärillä käy tällä hetkellä kuumana ja yritys itse lyö tasaisesti lisää vettä myllyyn julkaisemalla tiputellen tietoja uutuuslaitteen spekseistä. Omien sanojensa mukaan viimeisenä paljastuksena yritys kertoi tiistaina OnePlus 2:n RAM-muistin määrän olevan neljä gigatavua. Lisäksi muistin tyypiksi kerrottiin LPDDR4 (joka on itsestään selvyys Snapdragon 810 -piirin parina) ja käyttöjännitteeksi 1,1 volttia.

Tiistainen paljastus ei kuitenkaan jäänyt lopulta viimeiseksi, sillä neljä OnePlussan työntekijää järjestivät eilen Reddit-sivustolla AMA-keskustelun (Ask Me Anything), jossa selvisi tietoja tulevan laitteen koosta ja akun kapasiteetista. Nelikko mm. julkaisi kuvan (yllä) OnePlus Onesta ja kertoivat OnePlus 2:n piilottelevan sen alla. Toisin sanoen uutuuden pitäisi siis olla edeltäjäänsä pienikokoisempi. Akun kapasiteetiksi kerrottiin puolestaan 3300 mAh, joka on 200 mAh enemmän kuin OnePlus Onessa.

OnePlus 2:n myynnissä tullaan ainakin aluksi hyödyntämään tuttua kutsuperiaatetta, mutta järjestelmää kerrotaan parannetun merkittävästi viime vuoteen nähden. Myynnin alkaessa ns. ”early adopter” -käyttäjät tulevat olemaan etusijalla.

Reddit, OnePlus AMAA – Pre-OnePlus 2 Launch Edition

OnePlus Forums, OnePlus 2 RAM: LPDDR4

Muropaketin uusimmat