Uusimmat

OnePlus Onen ennakkotilaukset alkavat 27. lokakuuta – mutta vain tunnin ajaksi

21.10.2014 12:41 Juha Kokkonen

OnePlus One Preorder

Kiinalaisen OnePlussa huippuedullinen lippulaivamalli One on kerännyt kuluvan vuoden aikana runsaasti kiinnostusta, mutta myös kiukun tunteita erikoisen markkinointistrategiansa myötä. Yrityksen edulliset puhelimet ovat nimittäin olleet saatavilla jo kesän alusta lähtien, mutta ainoastaan kutsujärjestelmän ja kilpailuiden kautta. Jälleenmyyjiltä tai edes yrityksen kotisivuilta OnePlus Onea ei siis halukkaat ole toistaiseksi voineet ostaa. Lisäksi myös toimituksissa esiintyneet viivästykset kiristivät kesän mittaan ostajien pinnaa.

OnePlus ilmoitti syyskuussa tuovansa lokakuun lopulla saataville ennakkotilausjärjestelmän, jonka kautta tilaaminen ei ensimmäistä kertaa vaadi kutsun käyttämistä. Nyt OnePlus on ilmoittanut ennakkotilauksien vastaanottamisen alkamiselle tarkan päivämäärän – 27. lokakuuta. Asiassa on kuitenkin yksi pieni mutta – yritys ottaa ennakkotilauksia vastaan nimittäin ainoastaan yhden tunnin ajan. Ennakkotilausmahdollisuus on avoinna klo 18-19 Suomen aikaa (klo 15 GMT).

Käyttäjä voi syöttää tilauksensa jo valmiiksi OnePlus Onen ennakkotilaussivulla, joten sen voi lähettää suoraan eteenpäin aikaikkunan auetessa. Ennakkotilauksen myötä tilaa asettuu jonoon, josta tilaukset käsitellään järjestyksessä sitä mukaa kun laitteita valmistuu. Ennakkotilaajalla on mahdollisuus hypätä jonosta suoraan toimitusvaiheeseen kutsun avulla.

OnePlus One on Android 4.4 KitKat -pohjaiseen CyanogenMod-käyttöjärjestelmään pohjautuva älypuhelin, jossa on Snapdragon 801 -järjestelmäpiiri, 5,5 tuuman Full HD -näyttö, kolme gigatavua RAM-käyttömuistia ja 16 tai 64 gigatavua tallennustilaa. Kokonaisuudesta erityisen houkuttelevan tekee sen hinta, sillä 16 gigatavun malli maksaa 269 ja 64 gigatavun versio 299 euroa.

OnePlus Blog, Get Ready for Pre-orders

OnePlus One Preorder-sivusto