Uusimmat

Pebbleltä luvassa kolme uutta laitetta – joukkorahoituskampanja auki

24.05.2016 22:28 Pekko Lainiala

Pebble-joukkorahoituskampanja

Kerroimme eilen Pebblen kiusoittelukampanjasta, jonka pääsisältönä oli yhtiön verkkosivulla rullaava laskuri. Laskuri pääsi maaliin tänään klo 17:00 ja sen myötä Pebble avasi uuden joukkorahoituskampanjan Kickstarter-sivustolle.

Älykelloistaan tuttu Pebble esitteli uuden joukkorahoituskampanjan myötä kolme uutta laitetta, jotka ovat Pebble 2, Time 2 ja Pebble Core. Kolmikon kaksi ensimmäistä laitetta ovat perinteisiä älykelloja, mutta Core on puolestaan hieman erikoisempi tapaus.

Pebble-joukkorahoituskampanja

Pebble 2 ja Time 2 ovat päivitetyt versiot yhtiön aiemmista älykelloista. Eroavaisuuksia uutuusmallien väliltä löytyy muun muassa ulkonäöstä, akkukestosta sekä näytön tyypistä ja koosta.

Nyt julkistetuista laitteista erikoisin, Core, on pieni näytötön Android-laite, jonka ensisijainen tarkoitus on korvata puhelin lenkkeilykäytössä. Corella on tarkoitus soittaa musiikkia suoratoistopalveluiden kautta, seurata lenkkiä GPS-toiminnon avulla, tehdä tarvittaessa äänimuistiinpanoja ja viimeisimpänä ominaisuutena yhtiö mainitsee hätäkutsun, joka voidaan suorittaa pelkän Core-laitteen ja 3G-yhteyden avulla. Toissijaisena kohderyhmänä Pebble markkinoi laitetta tekniikasta kiinnostuneille hakkereille, jotka voivat rakentaa Coren ympärille esimerkiksi yhdellä painalluksella tapahtuvan Uber-kyytitilauksen, autotallin oven avaavan kytkimen tai muuta vastaavaa kikkailua.

Pebble 2:n toimitukset aloitetaan syyskuussa 2016, Time 2:n marraskuussa 2016 ja Corea ennakkotilaajat voivat alkaa odottelemaan vuoden 2017 tammikuussa. Nähtävästi Pebble-faneille julkistukset ovat olleet mieleisiä, sillä jo kirjoitushetkellä joukkorahoituskampanja on kerännyt yli kolme miljoonaa dollaria. Kampanja jatkuu vielä 36 päivän ajan.