Uusimmat

Puoliperävaunurekan yliajama iPhone toimii edelleen

04.02.2008 21:16 Juha Kokkonen

Mike Beauchamp teki klassisen erehdyksen unohtaessaan iPhonensa autonsa takaluukun päälle lähtiessään bensa-asemalta. Puhelin tietenkin tippui takaluukulta valtatielle ja vietti siellä toiminnantäyteisen tunnin, ennen kuin huolestunut omistaja palasi etsimään iPhoneaan. Surkuhupaisinta tapahtumaketjussa oli, kun Mike paikansi puhelimen ja oli menossa noutamaan sitä, joutui iPhone puoliperävaunullisen rekan jyräämäksi aivan miehen silmien edessä. Yllättävintä kuintenkin oli, että saatuaan puhelimen takaisin huostaansa Mike totesi sen toimivan edelleen täydellisesti. Aivan entisessä loistossaan iPhone ei sentään ollut, sillä törmäys rekan kanssa vaati veronsa naarmuuntuneiden kuorten, puuttuvan takakuoren palasen ja näyttöön pienelle alueelle tulleen vaurion muodossa.

Engadget, iPhone takes on semi, lives to tell the tale