Uusimmat

Reuters: Google hyllytti modulaarisen Project Ara -puhelimen

02.09.2016 19:17 Petrus Laine

Project Ara ja siihen sopivia moduuleita

Googlen Project Ara eli modulaarinen puhelin on kohdannut matkallaan jo useita mutkia. Nyt projekti on löytänyt tiensä kuitenkin umpikujaan, mikäli Reutersin lähteisiin on uskominen.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Google on päättänyt hyllyttää Project Aran. Uutistoimiston lähteiden mukaan hyllytys on osa Googlen tavoitetta yhtenäistää omia laiteprojektejaan, kuten puhelimia ja taulutietokoneita. Myös huhuttu HTC:n kanssa toteutettujen puhelinten Nexus-nimen vaihto Pixel-nimeen olisi ilmeisesti osa samaa yhtenäistämisprojektia.

Reutersin mukaan ainut mahdollinen jatko Project Aralle on kolmannet osapuolet, jotka saattaisivat olla halukkaita lisensoimaan projektin teknologioita omaan käyttöönsä. Googlen aiempien aikataulujen mukaan Project Aran virallisten kehittäjäversioiden toimitusten oli tarkoitus alkaa tänä syksynä.