Ruotsin viranomaiset linjasivat lasten ja teinien ruutuajasta – rajat taitavat monella rikkoutua
Ruotsin Kansanterveysvirasto julkaisi suuntaviivat lasten ruutuajalle.
Kansanterveysvirasto linjaa, ettei alle kaksivuotiaiden lasten tulisi altistua lainkaan näytöille. Tätä vanhemmille sallittaisiin jonkin verran ruutuaikaa.
Viranomaisen mukaan 2-5-vuotiaiden ruutuaika tulisi rajoittaa tuntiin, 6-12-vuotiaille lapsille riittäisi kaksi tuntia ja 13-18-vuotiailla raja olisi kolme tuntia.
– Olemme aivan liian kauan antaneet ruutujen ja sovellusten varastaa aikaa ja huomiota hyvinvoinnin kustannuksella. Tiedämme, että digitaalisen median käytöllä voi olla kielteisiä terveysvaikutuksia, kuten huonontunut uni ja masennusoireet, terveys- ja sosiaaliministeri Jakob Forssmed sanoi.
Kansanterveysvirasto suositteli myös, että lasten ei tule katsella näyttöjä ennen nukkumaanmenoaikaa. Näyttöjen ei pitäisi viranomaisten mukaan myöskään sijaita makuuhuoneissa yön aikana.