Uusimmat

Samsung julkaisee ensi viikon tapahtumassaan myös kolmannen suurikokoisen Galaxy-puhelimen?

06.08.2015 18:54 Juha Kokkonen

Galaxy Unpacked 2015

Samsung on julkaissut sivuillaan ensi viikon keskiviikkona järjestettävään Galaxy Unpacked 2015 -tilaisuuteen liittyvän kiusoittelukuvan, jossa esiintyy kolmen eri laitteen ääriviivat. Pinon päällimmäisenä on mitä ilmeisimmin Galaxy S6 edge+ -malli, josta on nähty jo useita kuvavuotoja. Sen alapuolella on alassuin käännettynä on puolestaan Note 5, jonka tunnistaa kuvavuodoista tutuista takakuoren kaarevista reunoista sekä kulmassa näkyvästä S Pen -kynästä.

Kuvassa alimmaisena näkyvät laitteen ääriviivat ovat sen sijaan mysteeri, sillä ennakkohuhuissa ei ole liikkunut kolmatta suurikokoista laitetta. Kuvan perusteella kyseessä on erittäin suurikokoinen, jopa taulutietokoneluokan laite, jonka koko liikkuu mahdollisesti 6-7 tuuman välimaastossa. Sivuillaan Samsung viittaa suurikokoisiin puhelimiin kertomalla julkaisseensa ensimmäisen suurikokoisen älypuhelimen ja tekevänsä niistä nyt entistä parempia. Se viittaisi siihen, että kyseessä on älypuhelin taulutietokoneen sijaan.

Odottavan aika ei onneksi ole enää pitkä, sillä asiaan saadaan vahvistus viimeistään ensi keskiviikkona.

Samsung, Galaxy Unpacked 2015 -sivusto