Uusimmat

Samsung muuttamassa puhelinstrategiaa – jatkossa voitot edellä

22.06.2016 09:49 Pekko Lainiala

samsung_1

Korealaislehti The Korea Times kertoo Samsungin uudistuvasta strategiasta älypuhelinbisneksessä. Muista valmistajista esimerkiksi Sony on ilmoittanut karsivansa mallistoansa ja keskittyvänsä enemmänkin laitteisiin, joista irtoaa paras tulos.

Korealaislehden mukaan nyt olisi Samsungin vuoro tehdä sama tempaus, sillä yhtiö on jo vuosia yrittänyt pääasiallisesti kasvattaa toimitettujen laitteiden määrää. Uutena suuntana Samsung valmistautuu ”älypuhelinten jälkeiseen aikakauteen” ja aikoo painottaa toimintaansa siten, että tuloksen tekeminen menee toimitettujen laitteiden edelle.

Korea Timesin saama kommentti johtotason henkilöltä kuitenkin painottaa, että kilpailijoiden ei anneta vapaasti valloittaa markkinaosuuksia, vaan markkinointia jatketaan tarpeen mukaan, mutta kannattamattomia ”varastontyhjennyskampanjoita” ei tultaisi jatkossa näkemään.

Kuluttajille edellä mainittu strategiamuutos näkynee malliston supistumisessa etenkin low end -puhelimien parissa ja voidaan myös olettaa, että erikoisominaisuuksia sisältävien (ja samalla myös riskiä sisältävien) puhelimien määrä vähenisi. Kiinalaisvalmistajille nykypäivänä ominaista aggressiivisen edullista hinnoittelupolitiikkaa Samsungilta ei povata, eikä strategiamuutoksen odoteta muuttavan Samsungin toimitusmääriä äkillisesti, vaan niiden oletetaan pysyvän lyhyessä juoksussa samalla tasolla.

Pekko Lainiala

Muropaketin uusimmat