Uusimmat

Seuraavan Windows Phone -version kotinäkymä väitetyssä kuvavuodossa

04.01.2015 13:19 Teemu Hynninen

Microsoft kehittelee kiivaasti seuraavaa versiota niin työpöytäkäyttöön tarkoitetusta Windows-käyttöjärjestelmästään kuin myös älypuhelimille suunnatusta Windows Phonesta. Oletuksena on, että Microsoft tulee seuraavassa julkistuksessaan nitomaan eri järjestelmät entistäkin tiiviimmin yhteen. Tähän suuntaan liikkuttiin jo Windows 8:n ja Windows Phone 8:n myötä, kun yhtiö esitteli muun muassa mahdollisuuden kehittää niin sanottuja universaaleja sovelluksia, jotka toimivat tietokoneilla, tableteilla sekä älypuhelimilla.

Tulevasta Windows Phone –versiosta on nyt levinnyt verkkoon mahdollisesti ensimmäiset kuvat. Ne on saanut käsiinsä Windows Phone Italy, mutta kuvien aitoutta ei ole toistaiseksi pystytty varmentamaan. Niinpä ne on syytä ottaa vastaan vähintäänkin pienellä varauksella.

Kuvissa nähdään seuraavan Windows Phone -version kotinäkymä sekä sovellusvalikko. Uutta on se, että taustakuva näkyy sovellusvalikossa sekä levittäytyy kotinäkymässä koko ruudulle, yhdistyen nykyiseen tyyliin myös tapahtumaruutuihin. Kyseisen ominaisuuden on huhuttu saapuvan Windows Phoneen, joten kuvissa saattaa hyvinkin olla perää. Microsoftilta odotetaan nimittäin jälleen lisää toimintoja oman kotinäkymän personointiin.

Seuraavan Windows Phone -version julkaisuaikataulu on vielä avoin. Microsoft järjestää Windows 10 -aiheisen lehdistötilaisuuden 21. tammikuuta, joka saattaisi olla hyvä aika valottaa tietoja myös mobiilialustan uudistuksista. Paljon on nimittäin vielä pimennossa, sillä viime päivinä verkossa liikkuneet huhut ovat jopa ehdotteleet Microsoftin palaavan mobiilialustansa osalta aikanaan käytössä olleeseen Windows Mobile -nimeen.

Phone Arena, These images could be showing how your Windows 10 home and app screens will look like

Windows Phone Italy, Esclusiva: immagini degli sfondi in Windows Phone 10