Uusimmat

Sony avaa uuden matkapuhelintehtaan ensimmäistä kertaa 20 vuoteen

22.10.2015 12:19 Juha Kokkonen

Sony

Japanilaisen Nikkei Asian Review -julkaisun mukaan Sony on avaamassa uutta älypuhelimiin keskittyvää tuotantolaitosta Thaimaahan. Uutinen tulee hieman yllättäen, sillä Sony Mobilella ei ole mennyt viime aikoina älypuhelinmarkkinoilla kovinkaan hyvin. Sony Mobilen älypuhelinmyynti on ollut laskussa ja kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä se teki 188 miljoonan dollarin tappiot. Heikoista tuloksista johtuen Sonyn raportoitiin jo olevan valmis luopumaan matkapuhelinliiketoiminnastaan, kuten se teki VAIO-tietokonebrändilleen. Stoppi myyntihuhuille tuli kuitenkin heinäkuun alussa, kun Sony Mobilen toimitusjohtaja Hiroki Totoki totesi, ettei yritys myy tai lopeta koskaan nykyistä mobiililaiteliiketoimintaansa.

Sonyn Thaimaahan rakenteilla oleva tuotantolaitos on yrityksen ensimmäinen uusi matkapuhelintehdas sitten vuoden 1995, jolloin se avasi tehtaan Pekingiin. Uusi tuotantolaitos rakennetaan valmiina oleviin tiloihin Pathum Thani -provinssissa Bankokin lähellä Thaimaan eteläosassa ja siellä tullaan suorittamaan koko valmistusprosessi alusta loppuun. Investointikustannusten arvioidaan olevan useiden miljardien jenien, eli kymmenien miljoonien eurojen luokkaa. Tytäryhtiö Sony EMCS tulee omistamaan tehtaan ja vastaamaan sen toiminnasta. Tuotantolinjan odotetaan käynnistyvän tilivuoden 2016 aikana ja sieltä tulee valmistumaan miljoonia Xperia-älypuhelimia vuodessa.

Nikkei Asian Review, Sony to open factory in Thailand