Uusimmat

Sonyn mobiiliyksikkö ylsi pitkästä aikaa voitolliseen tulokseen päättyneellä neljänneksellä

29.07.2016 16:23 Juha Kokkonen

sonylogoifa2015

Kilpailijoidensa tapaan myös elektroniikkajätti Sony on julkaissut kesäkuun loppuun päättyneen vuosineljänneksen osavuosikatsauksensa. Pitkään heikoissa kantimissa kärvistelleen mobiiliyksikön suhteen kuuluu pitkästä aikaa varovaisen positiivisia uutisia, sillä Sony Mobile Sonyn säästötoimenpiteet mobiiliyksikön osalta näyttäisivät ainakin tällä hetkellä kantavan jossain määrin hedelmää. Päättyneellä neljänneksellä mobiiliyksikön liikevaihto oli noin 1,8 miljardia dollaria ja liikevoitto neljä miljoonaa dollaria plussan puolella.

Uutinen on sinällään hyvä, että viime vuodet mobiiliyksikkö on lähinnä vuotanut rahaa ulospäin ja Sonyn on pitänyt paikata sen tappioita mm. PlayStation-bisneksen voitoilla. Kannattavuuden parantaminen on kuitenkin saavutettu pääosin irtisanomisilla ja muilla toimitakulujen karsimisilla. Sony Mobilen liikevaihto putosi 33,7 % vuoden takaiseen nähden – syyksi tähän kerrotaan lähinnä keskihintaluokan puhelimien myynnin pieneneminen sekä myyntimäärien pieneneminen ”kannattamattomilla markkinoilla” tehtyjen leikkausten myötä.

Lähitulevaisuus ei kuitenkaan näytä liian ruusuiselle, sillä Japanin jeni on vahvistunut viimeaikoina tehden tuotteiden viennistä kalliimpaa ja vähemmän kilpailukykyistä. Sony arveleekin Xperia-mallien myyntimäärien laskevan entisestään tulevalla neljänneksellä.