Uusimmat

Sound ID:n Bluetooth handsfree mukautuu ympäristön meluun

15.05.2007 13:30 Juha Kokkonen

Sound ID:n uutta SM100 Bluetooth-handfreetä voi hyvällä mielellä sanoa tarjoavan luokassaan todellista high-techiä. NoiseNavigationiksi nimetty tekniikka seuraa ympärillä vallitsevaa äänenvoimakkuutta, äänitaajuuksia ja tempoa, parantaen vallitsevien arvojen perusteella automaattisesti äänen laatua ja selkeyttä. PersonalSound-ominaisuus tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuden valita kolmesta eri vaihtoehdosta, kuinka paljon ääntä selkeytetään.

Normaali korvaan sijoitettu handsfree-kuuloke heikentää kyseisen korvan kuuloa jopa puolella, joka voi joissain tilanteissa heikentää turvallisuutta esimerkiksi liikenteessä tai kaupungissa liikkuessa. SM100:n ominaisuuksiin kuuluu ympäristön ääniä vahvistava tila, joka mahdollistaa kuulemisen yhtä selvästi kuin ”vapaalla” korvalla. One2One-ominaisuuden avulla kaksi SM100:aa voi kytkeä yhteyteen keskenään.

Istuvuus korvaan on optimoitavissa kolmen erikokoisen kumisovitteen avulla ja laitetta on mahdollista käyttää sekä vasemman, että oikeanpuoleisessa korvassa. 4,2 voltin Li-Ion-akun lataamiseen kuluu noin kolme tuntia, jonka jälkeen puheaikaa saadaan 8 tuntia ja valmiusaikaa jopa 72 tuntia. Kokoa laitteella on 44 x 25 x 33 mm ja painoa 11 grammaa. Suositushinta on 130 dollaria.

Sound ID -kotisivut