Uusimmat

Sveitsiläinen kellonvalmistus ja Piilaakson teknologia yhdistyvät TAG Heuerin, Intelin ja Googlen yhteisessä älykellossa

20.03.2015 16:57 Petrus Laine

Sveitsiläinen kellovalmistaja TAG Heuer, Google ja Intel ilmoittivat eilen Baselworldissa aloittavansa yhteistyön uuden älykellon luomiseksi. Yhtiöiden älykello tulee yhdistämään Sveitsin perinteet laadukkaiden kellojen maana Intelin teknologiseen osaamiseen ja Googlen käyttöjärjestelmään. Lehdistötiedotteessa ei kerrottu vielä tarkempia tietoja älykellossa mahdollisesti käytettävästä järjestelmäpiiristä tai muista teknisistä ominaisuuksista. Varmaa on toistaiseksi vain Android Weain valinta käyttöjärjestelmäksi.

TAG Heuerin toimitusjohtaja Jean-Claude Biver uskoo sveitsiläisen kellonvalmistuksen ja piilaakson teknologian olevan toimiva liitto, joka hyödyttää kaikkia mukana olevia yrityksiä. Intelin New Devices Groupin johtaja Michael Bell puolestaan kertoi uskovansa yhteistyön luovan uusia innovaatioita koko puettavan teknologian alalle. GooglenAndroid Wear -suunnittelujohtaja David Singleton kehui sveitsiläisten kellojen tavan yhdistää kauneus ja teknologia olleen innoittajana monilla aloilla jo sukupolvien ajan. Singleton uskoo yhteistyön hedelmän tuottavan aiempia kauniimman, paremman ja älykkäämmän älykellon.

Intel, Lehdistötiedote