UUSIMMAT

Tällaisia ominaisuuksia Android 12 tulee tarjoamaan

15.04.2021 11:05 | Muropaketin toimitus

Googlen myöhemmin tänä vuonna julkaistavan Android 12 -käyttöjärjestelmäversion uusista ominaisuuksista on paljastunut yksityiskohtia.

Uutena ominaisuutena käyttöjärjestelmään on tulossa vakio-ominaisuudeksi tuki rullaaville ruutukaappauksille, joiden avulla yhteen ruutukaappaukseen voi tallentaa useamman näytöllisen verran nähtävää. Ruutukaappauksia voi ottamisen jälkeen rajata niin, että vain haluttu osuus jää jäljelle.

Android 12:n myötä käyttöliittymää tullaan hiomaan entisestään. Esimerkiksi äänenvoimakkuudesta kertova palkki tulee olemaan eri näköinen kuin aiemmin ja eri toimintoihin liittyviä animointeja hiotaan edelleen.

App Pairs -ominaisuus avaa näytölle multitasking-käyttöä varten ennalta määritetyt kaksi sovellusta. Näin esimerkiksi sähköpostin ja pikaviestimen voi avata yhtä aikaa näytölle tehokasta viestittelyä varten. Muina muutoksina ”device controls”-näppäin löytyy jatkossa pika-asetuksista, asetukset tarjoavat laajemmat mahdollisuudet yksityisyyden suojaamiseen ja Google Assistantin voi kutsua apuun pitämällä pohjassa virtanäppäintä. Kuvia uusista ominaisuuksista löytyy XDA-Developersin artikkelista.