Uusimmat

TaskuMuro MWC:ssä – Osa 10: Huawei-uutuuksien ensituntumat

11.03.2015 19:28 Juha Kokkonen

Huawei MWC

TaskuMuron MWC-katsauksen viimeisessä osassa piipahdamme kiinalaisjätti Huawein osastolle, jossa oli esillä useita mielenkiintoisia uutuslaitteita. Tärkeimpänä kiinnostuksen kohteena oli messuja edeltäneenä sunnuntaina julkaistu Watch-älykello, mutta tutustuimme myös mm. useampaan Suomen markkinoilla lähiaikoina myyntiin tulevaan älypuhelinmalliin sekä juuri julkaistuunMediaTab X2 -taulutietokoneeseen.

Klikkaa ”lue lisää” nähdäksesi koko jutun.

Watch

Watch

Ensimmäisenä etsin hyppysiini Huawei Watch -älykellon, jonka yritys esitteli MWC:tä edeltäneenä sunnuntaina. Kyseessä on Huawein ensimmäinen älykello ja yritys on lähtenyt muotoilussa perinteistä linjaa mukailevalle pyöreään näyttöön perustuvalle tielle. Teräskuorinen kello on 11,3 mm paksu sekä halkaisijaltaan 42 mm ja sen reunoista on pyritty tekemään mahdollisimman kapeat. Huawei onkin onnistunut hyvin, sillä Watch on siroimman näköinen markkinoilta löytyvistä pyöreänäyttöisistä älykellomalleista, eikä se tunnu ranteessa yhtä kömpelöltä, kuin useammat muut älykellot. Kellon työnjälki tuntui jo kokeilemassamme esituotantovaiheen laitteessa erittäin hyvälle, joten odotukset sarjatuotantokappaleidenkin suhteen ovat korkealla. Perinteisen kellon nuppia imitoiva toimintopainike on sijoitettu hieman yläviistoon oikeaan kylkeen, jotta se olisi mahdollisimman ergonominen käyttää oikealla kädellä.

Watch

Watchin rakenne on tehty vedenkestäväksi ja sen taustapuolelta löytyy pulssimittarin sensori sekä neljä kontaktipintaa laturia varten. Kellon sisällä majailee 300 mAh akku. Rannehihnat ovat 18 mm levyistä standardikokoa ja laite tulee saataville teräs- ja nahkahihnalla varustettuna. Testaamamme hopeanvärinen kappale oli varustettu mustalla nahkahihnalla. Myyntiin tulee myös kullanvärinen ja musta värivaihtoehto.

Watch

Watch käyttää Android Wear -käyttöjärjestelmää, joten sen suhteen ei ole tarjolla erikoisuuksia. Esittelykappaleet olivat ohjelmiston osalta vielä keskeneräisiä, joten emme päässeet tutustumaan tarkemmin kellon toimintaan. Watchin 1,4-tuumainen AMOLED-näyttö sisältää halkaisijallaan 400 pikseliä, joka on älykellomarkkinoiden tarkimpia. Näyttöä peittää kestävä safiirilasi, joka on tuttu kalliimmista rannekelloista. Laitteen mukana toimitetaan yli 40 kellotaulua, joista käyttäjä voi valita mieleisimmän.

Huawei Watch tulee saataville näillä näkymin kesän aikana, eikä sen hinnoittelusta ole vielä tarkempaa tietoa.

B2

Watch-älykellon ohella Huawei esitteli myös toisen sukupolven version TalkBand B2 -älyrannekkeestaan. Kyseessä on suorakaiteen muotoinen sirompi laite, jonka rakenne on osittain muovia. B2 on varsin kevyt, sillä hihnasta riippuen se painaa 30-32 grammaa. Ranneke on yhteydessä Android- tai iOS-älypuhelimeen Bluetoothin avulla.

0,73-tuumainen PMOLED-kosketusnäyttö sijatsee hieman peilaavan lasin alla, joka ei ainakaan messutilassa tarjonnut aivan parasta mahdollista katselukokemusta. Laitteen toimintoja selataan näyttöä pyyhkäisemällä. Se osaa näyttää mm. kellonajan, säätiedot, askeleet, liikuntasuorituksen tiedot, unitiedot, ilmoitukset, hälytykset ja saapuvat puhelut sekä viestit.

B2

TalkBand B2:n merkittävin temppu tapahtuu alareunasta molemmilta puolin löytyviä pieniä nappuloita painamalla. Tällöin rannekkeen keskiosa ponnahtaa irti ja alta paljastuu pehmeä silikoninen korvakuuloke, jonka avulla sitä voi käyttää handsfree-kuulokkeena. Idea tuntuu näppärältä, mutta sen käytännön toimivuus jäi vielä lyhyen tutustumisen pohjalta kysymysmerkiksi.

B2:n lataaminen tapahtuu irtoavan keskiosan sisäpinnalla olevan micro-USB-liitännän kautta. Pienellä 95 mAh akulla luvataan noin kuusi päivää toiminta-aikaa.

TalkBand B2:n suositushinnat ovat 179 euroa kumihihnaisena ja 199 euroa nahkahihnaisena.

X2

MediaPad X2

Yksi Huawein MWC:n yhteydessä esittelemistä uutuuksista oli MediPad X2 -taulutietokone, joka seuraa edeltäjänsä X1:n viitoittamaa tietoa. Mielenkiintoisen X2:sta tekee sen fyysiset mitat, sillä kyseessä on yksi markkinoiden pienimmistä seitsemän tuuman taulutietokoneista. Sen ulkomitat ovat 183,5 x 103,9 x 7,18 mm ja vaaka näyttää painoksi ainoastaan 239/249 grammaa (versiosta riippuen). Merkittävä tekijä pienissä ulkomitoissa on erittäin kapeat näytön reunukset ja valmistaja ilmoittaakin ulkomittojen ja näytön suhteeksi älypuhelinmaisen 80 %:n lukeman. Ulkoisesti X2 muistuttaakin melko paljon Huawein Mate 7 -älypuhelinta.

Keveydestään ja pienuudestaan huolimatta MediaPad X2 on rakenteeltaan erittäin tukevan ja laadukkaan tuntuinen, kiitos alumiinisen kuorirakenteen. Tekniset ominaisuudet edustavat tämän kokoluokan tablettien kärkipäätä. IPS-näytön tarkkuus on 1920×1200 pikseliä ja sisällä hyrrää uusi HiSilicon Kirin 930 -järjestelmäpiiri (neljä 2,0 GHz Cortex-A53 ja neljä 1,5 GHz Cortex-A53, Mali-T628 GPU). Takakameran tarkkuus on taulutietokoneeksi korkea 13 megapikseliä ja akun kapasiteetiksi ilmoitetaan 5000 mAh. Saatavilla on myös LTE Cat6 -tason mobiiliverkkoyhteyksillä varustettu malli. Käyttöjärjestelmänä laitteessa pyörii Android 5.0 EMUI 3.0 -käyttöliittymällä höystettynä.

Valitettavasti MediaPad X2:n tulo Suomen markkinoille on toistaiseksi epävarmaa, sillä high-end-hintaluokkaan sijoittuvan laitteen myyntimäärien epäillään jäävän kannattamattomalle tasolle. Suomessa hinta saattaisi asettua noin 350-400 euron luokkaan.

Holly

Holly

Honor-älypuhelinmalliston lähiaikoina Suomeen tulevista uutuuksista edullisin on Holly, joka tulee sijoittumaan ennakkotietojen mukaan noin 120-140 euron hintaluokkaan. Ulkoisesti Holly ei tarjoa premium-tuntumaa, mutta on perustukevan tuntuinen laite miellyttävästi muotoillulla takakuorella. Mustassa versiossa muovisen takakuoren pinnassa on nahkapintaa imitoiva kuviointi ja valkoisen version takakuori on puolestaan kiiltävää muovia.

Holly tarjoaa hintaluokassaan varsin houkuttelevat ominaisuudet, sillä siihen on ladattu viiden tuuman IPS-näyttö 720p-tarkkuudella, Mediatekin neliytiminen MT6582-piiri, gigatavu RAM-muistia, 16 gigatavua tallennustilaa, kahdeksan megapikselin kamera ja 2000 mAh akku. Hollyn ulkomitat ovat 142,2 x 72,3 x 9,4 mm ja paino 156 grammaa.

4X

4X

Pykälän verran arvokkaampaan hintaluokkaan sijoittuu myös huhtikuussa Suomeen rantautuva Honor 4X, jonka suositushinta tulee olemaan arviolta 229 euroa. Muovirakenteinen 4X ei tarjoa premium-tuntumaa, mutta siitä huolimatta se tuntuu kädessä tukevalta ja hyvin tehdyltä hintaisekseen. Etupuolelta löytyy 5,5-tuumainen IPS-näyttö, jonka tarkkuus on 1280×720 pikseliä. Hankalissa messuolosuhteissa tarkasteltuna näytön kuvanlaatu vaikutti hintaluokka huomioiden varsin hyvälle.

Honor 4X:ssä käytetään Huawein omaa 64-bittistä HiSilicon Kirin 620 -järjestelmäpiiriä, joka koostuu kahdeksasta 1,2 GHz Cortex-A53-ytimestä, Mali450 MP4 GPU:sta sekä integroiduista LTE Cat4 -yhteysominaisuuksista. Fyysisiksi mitoiksi ilmoitetaan 152,9 x 77,2 x 8,65 mm ja painoksi 170 grammaa.

4X

4X

Honor 4X:n takakuori on kovaa muovia ja sen pinnassa on hauska harvaan kudottua tekstiiliä imitoiva kuviointi, joka parantaa pitoa kädessä. Takakuori jatkuu yhtenäisenä kappaleena laitteen kylkiin asti ja kylkien pintakuviointi on sileä. Takakuori on käyttäjän irrotettavissa, mutta valitettavasti sen alla piileksivä 3000 mAh akku ei ole irrotettavaa mallia. Takakuoren ylänurkasta löytyvä kamera on tarkkuudeltaan 13 megapikseliä ja se tallentaa myös 1080p videokuvaa. Etukameran tarkkuus on viisi megapikseliä. Suomeen tuotava versio on varustettu kahdella SIM-korttipaikalla, joka ei ole varsinkaan LTE-puhelimissa Android-puolella kovinkaan yleistä. Käyttöjärjestelmänä Honor 4X:ssä on Android 4.4 EMUI 3.0:lla varustettuna.

6 Plus

Huawein joulukuussa julkaisema Honor 6 Plus on arvokkain vaihtoehto huhtikuussa Suomessa myyntiin tulevista malleista. Honor-malliston huippumalli tulee sijoittumaan kilpailukykyisesti hinnoiteltuun 399 euron luokkaan. Tärkeimpiin teknisiin ominaisuuksiin lukeutuvat JDI:n valmistama 5,5 tuuman Full HD LCD-näyttö, Kirin 925 -kahdeksanydinsuoritin, kolme gigatavua RAM-muistia, 32 gigatavua tallennustilaa, muistikorttipaikka, LTE Cat6 -yhteydet, kahdeksan megapikselin etukamera sekä kaksi kahdeksan megapikselin takakameraa. Suomessa Honor 6 Plus on lisäksi varustettu tässä hintaluokassa harvinaisella kahden SIM-kortin asennusmahdollisuudella.

Honor 6 Plus

Honor 6 Plus

Honor 6 Plussan fyysinen toteutus on kuin sekoitus aiemmin julkaistuja Honor 6- ja Ascend P7 -malleja. Laitteen reunoja kiertää alumiinirunko ja alapääty on muovia. Ohuen rakenteen muotoilu on melko kulmikasta, joten se ei tarjoa aivan parasta mahdollista käyttömukavuutta. Rakenteeltaan Honor 6 Plus on kuitenkin laadukkaan ja tukevan tuntuinen, eikä elämistä tai nitinöitä ole havaittavissa.

6 Plus

Täysin tasainen ja kiiltäväpintainen takakuori muistuttaa läheisesti Ascend P7 -mallia, sillä siinä on käytetty samaa kuusikerroksista laminoitua komposiittimateriaalia, jonka pinnassa on tietyssä valossa kimalteleva kuviointi. Kiinteän takakuoren alla sijaitsee 3600 mAh akku.

6 Plus

Huawei on toteuttanut Honor 6 Plussaan mielenkiintoisen kahteen kahdeksan megapikselin kameraan perustuvan kuvausratkaisun, joka pystyy muodostamaan 13 megapikselin kuvan. Kahden kameran avulla ratkaisu pystyy myös keräämään enemmän valoa, tarkentamaan nopeammin (jopa 0,1 s) sekä taltioimaan syvyystietoja stereonäön tavoin. Kameroissa ei kuitenkaan ole optista kuvanvakautusta.

6 Plus

Honor 6 Plussan kuvaussovellus tarjoaa mm. Wide Aperture -toiminnon, joka mahdollistaa f-arvon valitsemisen 0,95:n ja 16:n väliltä. Ominaisuuden tarkka toimintaperiaate jäi vielä hieman epäselväksi, mutta käsittääkseni säätö vaikuttaa ainoastaan syvyysterävyyteen, eikä valovoimaan, jolloin kyseessä on todennäköisesti ohjelmallisesti toteutettava efekti. Tarkennuspistettä ja f-arvoa on mahdollista säätää myös vielä kuvan ottamisen jälkeen.

Lisäksi kuvaussovelluksessa on erityinen super-yötila, joka ottaa hämäräkuvia lukuisista kuvista molempien kameroiden dataa hyödyntämällä. Testasimme ominaisuutta Huawein osastolta löytyneessä hämäräkuvaussimulaattorissa Galaxy Note 4:ää vastaan ja tulokset olivat lupaavia (Mallikuva Honor 6 Plus, Mallikuva Note 4). Tutustumme Honor 6 Plussan kameran toimintaan tarkemmin, kunhan saamme laitteen testattavaksemme.