Uusimmat

Toisen sukupolven Moto E saa sittenkin Marshmallow-päivityksen

09.12.2015 14:42 Juha Kokkonen

Motorola julkisti listan Android 6.0 Marshmallow -päivityksen saavista puhelinmalleistaan lokakuun alussa ja tuolloin närkästystä herätti erityisesti edullisen Moto E 2nd gen -mallin jääminen pois listalta. Närkästys oli aiheellista, sillä kyseessä on kuluvan vuoden helmikuussa julkaistu laite, jonka rauta on täysin kykeneväistä Marshmallowin pyörittämiseen.

Tuoreen Motorolan blogissa julkaistun päivityksen ansiosta Moto E 2nd gen -mallin omistajat voivat kuitenkin nyt huokaista helpotuksesta, sillä laitteen nimi on nyt lisätty Marshmallow-päivityslistalle. Lisäksi päivityksen tulevat tuoreimman tiedon mukaan saamaan myös Moto X Force-, DROID Turbo 2- ja DROID Maxx 2 -mallit, jotka saapuivat markkinoille vasta hiljattain.

Motorolan versio Android 6.0:sta on hyvin lähellä vakiota, mutta siihen on integroitu joukko maltillisia Moto-parannuksia, joiden tarkoituksena on kunnioittaa alkuperäistä käyttökokemusta. Android Marshmallowin mukana tulleiden uudistusten myötä Motorola on päättänyt jättää pois omat Moto Assist- sekä Motorola Migrate -ominaisuuden ja Motorola Connectin Chrome-laajennuksen.

Motorola ei kerro vielä tarkkaa aikataulua päivityksille, mutta lupaa lisää tietoa asian suhteen lähiviikkojen aikana.

The Official Motorola Blog, Marshmallow and S’more – Updated

Juha Kokkonen

Muropaketin uusimmat