UUSIMMAT

Trump aikoo lanseerata oman sosiaalisen median palvelunsa

21.10.2021 15:13 | Muropaketin toimitus

Yhdysvaltoja aiemmin johtanut Donald Trump aikoo julkaista oman sosiaalisen median palvelunsa ensi vuoden alkupuolella.

Palvelun nimeksi on tulossa Truth Social. Trump yrittää palvelun avulla käydä sotaa ”konservatiivisia ajatuksia hiljentäviä Piilaakson Big Tech -yrityksiä vastaan”, kertoo Engadget. Trumpiin tai konservatiiveihin kohdistuneesta sääntöjä rikkovasta sensuurista ei kylläkään ole mitään todisteita.

Trumpin kannattajat ovat yrittäneet haastaa Twitterin, Facebookin ja Googlen aiemmin oikeuteen sananvapauden rajoittamisesta, mutta kannattajien kannalta heikoin tuloksin. Trumpin Twitter-tili on sekin edelleen pysyvän porttikiellon alaisena. Näiden syiden takia innokkaimmat Trumpin kannattajat ovat nyt siirtymässä omaan palveluunsa.

Truth Socialin betatestaus alkaa marraskuussa valittujen jäsenien kohdalla. Laajempaan käyttöön se ilmestyy ensi vuoden puolella.

Muropaketin uusimmat