Uusimmat

Tuoreimmat iPhone 6S-huhut: 4K-videokuvaus sekä viiden megapikselin etukamera

31.08.2015 00:07 Juha Kokkonen

9to5Mac

Huhut ovat jo pidemmän aikaa viitanneet vahvasti siihen, että runsaan viikon päästä julkaistavissa uusissa iPhone-malleissa nähtäisiin suurin kameraparannus aikoihin uuden 12 megapikselin kameran myötä. Viime päivinä nettiin on valunut lisää tietoja tulevien iPhone-mallien kameraratkaisuista.

9to5Mac-sivuston saamien tietojen mukaan iPhone 6S -mallien huhutulla 12 megapikselin kameralla pystyy taltioimaan myös 4K-tason videokuvaa. Aiemmin iPhoneilla on pystynyt ottamaan parhaimmillaan 1080p-tarkkuuden liikkuvaa kuvaa. Kasvaneen kuvadatavirran käsittelyssä auttaa uuden A9-järjestelmäpiirin yhteydestä löytyvä entistä tehokkaampi kuvasignaaliprosessori.

9to5Mac

Myös etupuolelta löytyvään FaceTime-kameraan on tuoreimpien kuvavuotojen perusteella luvassa roimasti parannusta, sillä nykyisten mallien 1,2 megapikselistä harpataan tiettävästi viiteen megapikseliin. 9to5Mac esittelee kuvia iPhone 6S:n näyttömoduulista, jossaon havaittavissa aiempaa suurempi paikka etukameralle. Uuden FaceTime-kameran huhutaan lisäksi hyödyntävän kirkkaan valkoisena välähtävää näyttöä etusalamana ja mahdollistavan hidastetun 720p-videon sekä panoraamakuvien ottamisen.

Uusien iPhone 6S- ja 6S Plus -mallien julkaisu tapahtuu 9. syyskuuta järjestettävässä tilaisuudessa, joten odotus ja arvailu niiden tarjoamien uudistusten osalta loppuu pian.

9to5Mac, iPhone 6S camera: 12 megapixel photos, 4K video recording, flash for selfies

9to5Mac, iPhone 6S: Larger front FaceTime camera, Force Touch parts shown in new photos & video