Uusimmat

Uudet vuotokuvat paljastavat OnePlus 2:n molemmat puolet

29.06.2015 18:22 Petrus Laine

Uutisoimme eilen heikkolaatuisesta OnePlus 2 -kuvavuodosta. Weibossa julkaistun ensimmäisen vuodon vanavedessä PhoneArena on julkaissut kaksi uutta vuotokuvaa. Mikä parasta, tällä kertaa vuotokuvassa ei ole käytetty kuvaa piirrosmaiseksi muokkaavaa filtteriä. Kuten tavallista, vuotokuvien aitoutta ei voida vielä varmistaa.

Vaikka filtterin puute tekee kuvista ehdottomasti selkeämpiä, ei niiden laatua voi valitettavasti kehua. Käsivaralta otetut kuvat ovat tärähtäneet pahasti, mutta ne antavat sentään hieman paremman kuvan puhelimen muotokielestä.

Kuvien perusteella OnePlus on onnistunut kutistamaan näytön sivureunat erittäin ohuiksi, eikä ylä- tai alalaidankaan reunuksia reilusti tilaa vieviksi voi haukkua. Puhelimen puukuvioidun takakannen yläosasta löytyy keskelle sijoitettu kamera, jonka vieressä on muodon perusteella kaksois-LED-salama. Kameran alapuolelta löytyy puolestaan joko tuntemattoman funktion omaava painike, tai huhuttu sormenjälkiskanneri.

PhoneArena, Pictures allegedly showing both sides of the OnePlus 2 surface